
Pasi Nikkisen perustama Kissakahvila Helsinki on kuuden kissan koti. Kuva: Esko Jämsä
Kissakahvilan isäntä Pasi Nikkinen toteutti unelmansa
Kissakahvilan tarina alkoi puuhun karanneesta Max-kissasta.
Kun Pasi Nikkinen avaa aamulla kissakahvilansa oven Fredrikinkadulla, vastaanotto on kehrääväinen. Pian Tyylilyyli, Helmiina, Pete, Ville, Kalle ja Nestori vetävät ravia pitkin lattioita. Joku pujottelee kattoon rakennetuissa kiipeilypuissakin.
Vuosi sitten Nikkisen Max-kissa hyppäsi puuhun kymmenen metriin korkeuteen Kumpulassa. Pari päivää eläin huusi sydäntäsärkevästi, ja isäntä yritti saada apua palolaitosta myöten. Kun sitä ei tullut, hän laittoi koriin ruokaa, sitoi pienen kiven pyykkinaruun ja heitti korin puuhun.
"Silloin ajattelin, että minun täytyy perustaa kissanpelastuspalvelu. Tunne lähti kuplimaan", Nikkinen toteaa.
Kahvihetken voi varata netissä
Eräänä päivänä Nikkinen käveli kolmetoista kilometriä etsien sopivaa liiketilaa. Viimein Kampissa tärppäsi. Kissatkaan eivät ole aivan läheltä. Vanhin, pentuja usein pesevä äidillinen Pete löytyi Ylivieskan löytöeläintalosta, ja pennut ovat Simosta ja Siikajoelta.
"Ajoin juhannusviikolla 1400 kilometriä, ja Helsinkiin tultuamme nukuimme kissojen kanssa kaksi yötä kahvilassa."
Nikkisen päivät venyvät välillä 16-tuntisiksi eikä väsymyskään ole vierasta. Kahvilassa on 6–8 tuntityöntekijää.
"Nyt punnitaan se, mitä todella haluan, ja olenkin tehnyt tilaa kalenteriini."
Yksi kissakahvilan innoittaja on lontoolainen katukatti Bob, jonka vaiheita Nikkinen on seurannut. Korvaushoidossa olevan katusoittaja Jamesin elämä on taistelua köyhyyden kanssa, mutta eräänä iltana kotiovella odottaa rähjäinen, oranssi kissa, joka lähtee miehen kanssa kiipeämään rappusia hänen kotiinsa. Parivaljakko kiintyy toisiinsa syvästi, ja nyt James on perustamassa kissakahvilaa Lontooseen.
Kun Helsingin Kissakahvila avattiin heinäkuun alussa, varauskirja täyttyi nopeasti. Silti kahvilassa on myös niin sanottuja walk in -paikkoja. Erikoista on asiakkaiden alaikäraja, 7 vuotta, joka on ajateltu kissojen ja pienten lasten parhaaksi.
Ruokalistalla on makeita ja suolaisia herkkuja, kuten Tyylilyylin mansikkatuulihattuja tai kinkkupiirakkaa á la Iso Pete.
Kuin kaverin luona
Tunnelma on leppoisa. Välillä omistaja istuu asiakkaiden kanssa lattialla juttelemassa. Nurkassa on muhkeita, värikkäitä tyynyjä. Pöydät, tuolit ja kiipeilypuut tuoksuvat tuoreelta puulta. Useampi asiakaskin on jo tilannut kissoilleen kiipeilypuut mittatilaustyönä puusepältä.
"Eräs mies sanoi, että ihan kuin olisi kaverin luona kylässä. Toiveeni on, että ihmiset täältä lähtiessään tuntisivat, että olipa mukavaa. Moni onkin kuvaillut tunnelmaa lähes meditatiiviseksi", Pasi Nikkinen kertoo.
Syksyllä kahvilassa on tarkoitus kokeilla ”kissajoogaa”. Ihmiset joogaavat kissojen keskellä.
"On kiinnostavaa nähdä, missä vaiheessa kissat hyökkäävät joogaajien varpaisiin", Nikkinen naurahtaa.
P.S. Asun kerrostalossa Etu-Töölössä, jonne muutin Kumpulasta eron jälkeen. Lenkkeilen usein aamuisin Töölönlahdella ja ihastelen joutsenten hienoja poikasia.
Ihmettelen elämää ja sitä, kuinka hienoa on herätä joka aamu. Aina ei ole samaa energiaa, mutta jokainen päivä on seikkailu: mitä tahansa voi löytää.
Toivon tasavertaista parisuhdetta, jossa kumpikin ottaa vastuun itsestään. Se mahdollistaa syvän ja hyvän kumppanuuden. En vain juokse johonkin suhteeseen, vaan uskallan kuunnella itseäni ja tunteitani.
https://www.youtube.com/watch?v=8K8HAN4FCoE
Jaa tämä artikkeli: