null Kiusaus?

Kiusaus?

Koska hän itse on käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Hepr. 2:18

Koulukiusaamisesta ja työpaikkakiusaamisesta on puhuttu niin paljon, että olemme vähän oppineet tunnistamaan kiusaamisen merkkejä. Kiusaaminen on toistuvaa, jatkuvaa loukkaamista, nälvimistä tai väheksymistä. Kiusatulta vaatii suurta rohkeutta nousta esiin ja etsiä tilanteeseen apua.

Raamatun kielessä kiusaus on ei tule ihmisen ulkopuolelta, vaan sisimmästä. Meitä kiusaavat omat ajatuksemme, mielitekomme, halumme ja himomme. Tuntuu, että nykyään harvoin edes puhutaan kiusauksista ja kiusattuna olemisesta. Mahdammeko oikein tunnistaa itsessämme tällaista kamppailua? Oletko tuntenut kiusausta puhua pahaa tai levittää valheita? Oletko tuntenut kiusausta hankkia taloudellista hyötyä vilpillisin keinoin? Oletko ihastunut henkilöön, joka on jo varattu? Vai kävikö niin, että ehdit jo toteuttaa teon, ennen kuin tunnistit siinä kiusausta?

Jumala salli Jeesusta kiusattavan neljäkymmentä vuorokautta erämaassa ennen kuin tämä aloitti julkisen toimintansa. Jeesus voitti kiusaukset vetoamalla Jumalan sanaan. Omassatunnossa mekin tiedämme, miten tulisi toimia. Omantunnon ääni suojelee. Sitä kannattaa kuulla.

Kiusaukset ovat kuin lintuja päämme päällä. Emme voi estää niitä lentämästä, mutta voimme estää niitä rakentamasta pesää pään päälle. Tunteet ja halut tulevat, mutta teoista olemme vastuussa.

Ensi sunnuntai on 1. paastonajan sunnuntai. Sen aihe on Jeesus, kiusausten voittaja. Alttarilla on violetti tai sininen liina ja kaksi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 91:1–4, 11–12, Jes. 1:16–20 tai 1. Moos. 3:1–19, Hepr. 2:9, 17–18 ja Mark. 1:12–13.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.