Kiviniemi jylisyttää urkujen kuningatarta
Tässäpä on taatusti vuoden upein suomalainen urkulevy. Kalevi Kiviniemi on jo pitkään odottanut mahdollisuutta päästä levyttämään Ranskaan Rouenin katedraalin Cavaillé-Coll-uruilla.
Viime vuonna se vihdoin toteutui, ja tuloksena on huumaavaa sointikylpyä. Cavaillé-Collin soitin edustaa niin sanottua sinfonista urkutyyppiä, jonka sointi on orkestraalisen täyteläinen. Se pauhaa, kuiskii, maalaa ja ärjyy tuhansin värein. Se täyttää tilan majesteettisesti, mutta yhtä vaikuttavia ovat hiljaiset, mystiset sävyt.
Kiviniemen Cavaillé-Coll-levy alkaa soittimen esittelyllä, sillä hänen oma improvisaationsa Suite francaise tuo kuultaville urkujen parhaimmat puolet, tarjoten tyrmäävää jylyä ja herkkää huminaa. Marcel Duprén kaksi meditaatiota ovat saaneet innoituksensa Marian ilmoituksesta, ja niissä on renessanssimaalaukset mieleen tuovaa kuulautta. Vitrail-teoksessaan Dupré taas luo musiikillisen vastineen Saint-Ouenin katedraalin ikkunamaalaukselle, jossa valo kimmeltää eri sävyin.
Heinrich Nibellen Toccata vipeltää kuin kaukainen virvatuli, joka sitten lähenee. Tuskin lienee muita urkuja, joilla tilalliset efektit saa luotua yhtä vaikuttavasti. Sama vaikutus nostaa César Franckin pastoraalin op. 19 uusiin ulottuvuuksiin, kun pastellisävyinen paimenidylli häviää kaukaiseen valonhämyyn.
Kautta levyn Kiviniemi malttaa kuunnella sointeja ja antaa niiden sulautua –virtuoosista on tullut myös sisäistynyt romantikko. Charles-Marie Widorin kuuluisa Toccata soi harvoin yhtä vaikuttavana. Kyse ei ole vain junamaisesta rytmijyskytyksestä vaan myös sointitasoista. Widorin Symphonie gothiquen hidas osa soi unenomaisesti, ja hänen 8. sinfoniansa finaali päättää levyn ilotulitukseen.
Mika Koivusalon äänitys tuo tilantunnun olohuoneisiin, mutta onnistuu samalla säilyttämään soinnin ytimen ja selkeyden.
Harri Kuusisaari
Kalevi Kiviniemi: Cavaillé-Coll. Fuga 2009. 20 e.
Jaa tämä artikkeli: