Muistipeli auttaa eri-ikäisiä lähemmäs toisiaan. Kirjakortit: Mauri Tahvonen
Kohtaamisia muistin kartalla
Annantalon taidekeskuksessa on parhaillaan toiminnallinen Mansikkapaikka-näyttely. Tapahtumakokonaisuus valottaa ikäihmisten ja lasten kohtaamista yhteisötaiteen keinoin.
Mansikkapaikassa on esillä Riitta Heikkisen yhteisötaideprojektin tuottamia taideteoksia sekä kohtaamisen välineiksi valmistettuja esineitä. Tapahtumakokonaisuus sisältää kaikille avoimen Muistin paikkoja -luentosarjan sekä kaupunkikierroksia ja muistipelisessioita.
Tapaan yhteisötaiteilija Riitta Heikkisen Annantalon kahviossa. Mansikkapaikka-näyttelyn viimeisiä yksityiskohtia rakennetaan viereisessä näyttelytilassa. Projektissaan Heikkinen kokosi eri puolelta Suomea joukon keski-iän ylittäneitä, taiteesta ja kädentaidoista kiinnostuneita ihmisiä. Tarkoitus oli tutkia yhteisötaiteen keinoin aikaa, paikkaa ja muistia.
Projekti liittyy kuvataideopettajana työskentelevän Heikkisen taidekasvatuksen alan väitöstutkimukseen, joka kulkee työnimellä ”Osallistavan nykytaiteen antamia mahdollisuuksia ikäihmisten taidetoiminnassa. Keskustelutaide sukupolvien kohtaamisena”.
Tutkimus käsittelee yhteisötaiteen keinoin muun muassa paikan yhteyttä muistiin. Ryhmä sai nimekseen Kaski Eero Järnefeltin taulun mukaan. Kaski-ryhmäläiset kokoontuivat ensimmäisen kerran Helsingissä, Harakan saaressa, jossa ryhmä kuljeskeli valmistamiensa puusauvojen kanssa paikkaan, aikaan ja toisiinsa tutustuen.
Myöhemmin Kaski-ryhmä vieraili toistensa kotikaupungeissa ja Viipurissa. Näissä kohtaamisissa ikäihmiset tutkivat paikkasuhdettaan kuljettamalla ryhmän muita jäseniä sekä kulttuurikohteissa että omilla kotikulmillaan. Lopulta tehtiin vaellusmatka Pyreneille, missä tutustuttiin muun muassa Salvador Dalin kotimuseoon sekä luonnonmateriaaleja taiteessaan käyttävän Wolfgang Laibin mehiläisvahaluolaan.
Laibilta lainattiin käsite ”välittäjä”. Projektissa se sai puusauvan muodon. Sauva toimii välineenä taiteen ja ihmisen – tässä tapauksessa myös paikan ja muistin välillä. Ryhmän toinen tärkeä yhteinen ”välittäjäväline” syntyi muistipelistä, jonka itse tehdyissä korteissa näkyi kullekin tärkeitä muistoja, paikkoja ja esineitä.
– Muistoja saattoi matkojen kuluessa syntyä vieraasta paikasta, mutta toisaalta myös vieraan paikan innoittamana. Maantieteellisen etäisyyden ottaminen lyhensi yllättävällä tavalla matkaa omiin, unohdettuihin muistoihin, Heikkinen kertoo.
Riitta Heikkinen on kiinnostunut yhteisötaiteesta, sillä se mahdollistaa taiteilijan ryömimisen ulos kammiostaan muiden pariin. Taiteen vaikutukset ovat myös nopeammin havaittavissa omin silmin.– Projektin parasta antia oli havainto siitä, kuinka lapset omaksuivat Kaski-ryhmäläisten keppi- ja muistipelimetodin omakseen. Siinä missä projektin kuluessa vanhempi väki sai käydä läpi muistojaan, lapsille rakennettiin muistijälkien kasvualustaa.
Tästä hyvänä esimerkkinä toimi kohtaaminen, joka sattui muutama minuutti ennen Mansikkapaikka-näyttelyn avajaisia. Taidepajan ohjaaja tarttui näyttelysalissa hyörivää Heikkistä olkapäästä ja osoitti hänelle pienen pojan, joka nilkkoihin asti ulottuvassa kerniessussaan esitteli hieman ujosti juuri maalaamiaan muistipelikortteja. Heikkinen kumartui tutkimaan niitä osoittaen lämmintä ihailua korttimaalaria kohtaan. Pojan suupieleen pujahti hymy, ja ylpeys paistoi pieniltä kasvoilta pojan palatessa työpajaluokkaan.
Avajaisissa tiedustelen muutamalta Kaski-ryhmäläiseltä parasta projektin kuluessa vastaan tullutta kokemusta.
– Porukan yhteishenki, vastaavat Seija Raitanen ja Maila Lyyjynen miltei yhtäaikaa.
Tulossa:Seuraava ikärajat ylittävä muistipelisessio Annantalossa ma 16.2. klo 10, pelikapteenina intendentti Anna Kaarna. Koko perheen sunnuntaipaja 1.3. klo 11–14 ja tapahtumalauantai koko perheelle 7.3. klo 11–15.30.
Jaa tämä artikkeli: