Kohtaamisia siunaus­kappelissa

Kohtaamisia siunaus­kappelissa

Auringonsäteet tulvivat sisään kappelin lasimaalausten lävitse. Olen työntänyt ensimmäisen arkun sisälle siunaustilaisuutta varten. Päiväni aikana tulen kohtaamaan kuuden eri tilaisuuden omaiset, sillä vastaan tänään Malmin hautausmaan itäisen kappelin vahtimestarivuorosta.

Saattaa myös olla, että näytän vielä yhden vainajista viimeisen kerran omaisille ennen kuin hän lähtee viimeiselle matkalle kohti taivaan portteja.

Osalla vainajista näkyy jo selviä fyysisiä merkkejä kuolemasta, ja toisinaan omaisilta täytyykin kysyä, onko tämä se kuva, minkä he haluavat Auli-mummosta muistaa.
Kuolleen ihmisen kohtaaminen vielä tässä vaiheessa juuri ennen siunaamista saattaa kuitenkin auttaa ihmisiä pääsemään suurimman surun ylitse.

Toisille riittää, että he pelkästään näkevät rakkaimpansa vielä kerran, kun taas toiset haluavat suudella vainajaa tai antaa hänelle jonkin rakkaan esineen mukaan elämän viimeiselle matkalle.
Seisoessani pohjoisen kappelin ovella odottamassa ihmisiä näyttöön mietin itse vielä kerran, haluaisinko nähdä minulle läheisen ihmisen tässä tilanteessa. Mitä tekisin, ja miltä tuntuisi kohdata suru?

Ihmiset reagoivat läheisen kuolemaan hyvin eri tavalla: itkien, ymmärtäen tai omaan kuoreensa sulkeutuen. Osalle läheisen kuolema saattaa tulla jopa helpotuksena, jos pitkä sairastaminen on uuvuttanut rakkaan ihmisen.
Erityisen vaativia ovat kuitenkin tilanteet, jolloin kuolema tulee täysin yllättäen. Tällöin juuri oikeiden sanojen löytäminen on usein vaikeaa tai lähes mahdotonta, eikä tapahtuneelle tunnu millään löytyvän oikeutusta.

Uskon, että kristinuskon opiskeleminen päivittäin on antanut minulle valmiuksia käsitellä erilaisia ja välillä hyvin vaikeitakin tilanteita kappelilla. Usein työpäivän päätteeksi ja sen aikanakin mietin, mitä kuoleman jälkeinen elämä sisältää ja miltä kuolema tuntuu. En koe näitä ajatuksia mitenkään poikkeavina, vaikka nyky-yhteiskunnassamme kuolemaa ei juuri käsitellä tai nosteta esille.

Kenties pelko kuolemasta ja maanpäällisen elämän yliarvostaminen ovat erottaneet ihmiset siitä todellisuudesta, että elämässä on myös pakko kuolla.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei elämästä saisi tai voisi nauttia. Pitkän työpäivän päätyttyä otan usein mukaani kukkia, joita on jäänyt kappelille hautajaisista. Minulle ne edustavat uskoa iankaikkiseen elämään, jonka itse toivon jatkuvan vielä kuoleman jälkeenkin.

Kirjoittaja suoritti teologin kandidaatin­tutkintoon kuuluvan työharjoittelun Espoon seurakuntasanomissa.

Jaa tämä artikkeli: