Kohti keskustaa. Kaupunkimaantieteilijä Venla Bernelius käy kääpiövillakoiransa Tuikun kanssa shoppailemassa.
Koirien kaupunki
Kaupunkimaantieteilijä Venla Bernelius haluaa mennä lemmikin kanssa ravintolaan. Urbaani koiranpito vaihtelee kaupunginosasta toiseen.
Teksti Pihla Tiihonen
Kuva Sirpa Päivinen
Kääpiövillakoira Tuikku napsii Arabianrannassa tyrnejä piikkipensaista. Rantapuiston nurmella, meressä ja ilmassa klanklankattavat sadat lähtöä tekevät valkoposkihanhet. Koiria ei arkena aamupäivällä näy.
Koirat partioivat omistajineen rantapuistoa aaltoina: on aamupissan aika ennen kahdeksaa, toinen ihmisten työpäivän jälkeen, pitkien lenkkien aika iltakuudesta kahdeksaan ja vielä joidenkin lemmikkien iltapissitysaika myöhään yöllä.
Yhtäkkiä Tuikku jähmettyy ja syöksähtää sitten eteenpäin.
– Sehän on Morris , kaupunkimaantieteilijä Venla Bernelius tunnistaa kulman takaa tassuttavan matalan koiran.
Taluttajat vaihtavat kuulumisia, koirat juoksevat hippaa hihnassa. Vapaus on kelataluttimen mittainen, sillä alueella ei ole koirapuistoa.
Syysviima hyytää höttöturkkista pikkukoiraa. Onneksi kotikulmilla on Ravintola Olotila, jonne voi poiketa kahville koiran kanssa.
Tällaista Bernelius kaipaa lisää. Esimerkiksi Pariisissa ja Barcelonassa koirat seuraavat ihmisiään lähes kaikkialle, ja niitä lojuu runsaasti ravintolavieraiden jaloissa.
– Koirakulttuuri urbanisoituu. Yhteiseltä leirinuotiolta on päästy yhteiselle viinilasilliselle.
Kantakaupungissa asuu Berneliuksen mukaan paljon Tuikun kaltaisia ystävällisiä pikkukoiria.
– Koirarodut kertovat kaupunginosan asukkaista ja alueellisesta kulttuurista kuten automerkitkin. Koirat liitetään omaan elämäntyyliin ja imagoon.
Helsinki on Berneliuksesta koirille nihkeä kaupunki. Vaikka koira olisi puhdas, hiljainen ja kantokassissa, sen kanssa ei saa poiketa torille ostamaan omenoita.
– Tuikusta irtoaa saman verran allergeeneja kuin koiranomistajan vaatteista. Yksi hyvin käyttäytyvä pikkukoira on ihan eri asia kuin jos mukana olisi kolme schäferiä. Koirakiellot liittyvät sata vuotta sitten juosseisiin kulkukoiriin.
Koira ei saa mennä myöskään lasten leikkipaikalle, uimarannalle, urheilukentälle tai hiihtoladulle. Näin määrää järjestyslaki.
Venla Bernelius käy silti kotipihan leikkivälineillä koiransa ja kaksivuotiaan lapsensa kanssa.
– Kysyn aina, saammeko jäädä, eikä koiraa ole vielä käsketty pois. Ihmiset suhtautuvat Arabianrannassa koiriin keskimäärin myönteisemmin kuin sellaisilla alueilla, joilla iso vapaa koira voi hyökätä puskasta eteen haukkumaan.
Suomen Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola arvioi, että joka viidenteen helsinkiläistalouteen kuuluu koira. Pääkaupungissa suositaan pieniä rotuja eikä muussa maassa yleisiä metsästyskoiria.
Unhola ihmettelee 50 euron vuotuista koiraveroa, jota kerätään pääkaupungissa ja Tampereella.
– Koiraveroa alettiin aikoinaan kerätä, jotta sillä korvattaisiin raivotautisten koirien aiheuttamia tuhoja. Nykyään koirilla on rabies-rokotus.
Helsingissä on koirille etujakin: täällä pääsee kaikkiin julkisiin kulkuvälineisiin, kun muualla maassa koiraa ei aina huolita bussiin. Helsinki voittaa Euroopan muut pääkaupungit viheralueiden paljoudessa, ja Helsingissä on yli 80 koirapuistoa.
Oulunkylä oli Venla Berneliuksen ja hänen miehensä edellinen asuinpaikka. Kahden vuoden aikana pari ei tutustunut siellä kehenkään.
– Kun koira muutti meille, muista koiranomistajista syntyi hetkessä pysyvä sosiaalinen verkosto. Koiranomistaja kiinnittyy lähiympäristöönsä tosi kiinteästi.
Koiranomistajien sosiaalinen hermokeskus on koirapuisto, joka sijaitsi Oulunkylässä Berneliuksen kodin vieressä. Monien koirien annettiin juosta alueella vapaina myös metsiköissä.
– Pelkäsin joskus sinttipuudelini puolesta.
Kaupunkimaantieteilijä on havainnut, että kaupunginosien koirakulttuurit eroavat toisistaan selvästi. Lapsena hän asui Konalan omakotitaloalueella, jossa heiluttivat häntäänsä kultaisetnoutajat ja muut lempeät perhekoirat.
– Joillakin alueilla suositaan puolestaan isoja, vahvaviettisiä koiria, joita pidetään paljon irti, vaikka ne eivät olisi kovin hyvin hallinnassa.
Bernelius ei halua nimetä tällaisia kaupunginosia, etteivät ne leimautuisi.
Keskusta on kääpiövillakoira Tuikun lempipaikkoja Helsingissä. Koira ehdottaa usein hyppäämistä kodin lähellä kulkevaan kutosen ratikkaan. Se katselee matkustajia sylistä tai rattaista, joihin se mahtuu lapsen viereen.
Keskustassa Tuikun suosikkipaikka on Stockmannin lemmikkieläinosasto. Siellä koira saa yleensä valita itselleen uuden luun tai lelun. Toisinaan Bernelius yrittää koiran kanssa galleriaan, vaateputiikkiin tai kahvilaan. Koirasuomi.fi on kerännyt internetiin listan kahviloista, ravintoloista ja muista palveluista, joihin pääsee koiran kanssa.
Ilman koiraa Berneliuksen perhe asuisi todennäköisesti keskustassa. Tuikun kanssa hänestä on mukavampaa, että kotiovelta pääsee rantapuistoon eikä asfaltoidulle autotielle, johon eläin ei saisi laskea lammikkoa. Kaupunkimaantieteilijä tietää, että koira vaikuttaa yleisestikin paljon asuinpaikan valintaan.
– Yhdet vannoutuneet Kallio-fanit muuttivat juuri omakotitaloon Espooseen, jotta koirat saisivat oman pihan. Pelkkien lasten kanssa he olisivat jääneet Kallioon.
Arabianrannassa Bernelius kumartuu noukkimaan Tuikun kakat pakastepussiin. Hyvin hoidetulla alueella harva kehtaa jättää ne maahan. Kauempana keskustasta jätöksiä näkyy enemmän.
– Eri kaupunginosissa on erilainen kulttuuri myös koirankakkojen keräämisen suhteen.
Eläinten päivää vietetään 4. lokakuuta.
Jaa tämä artikkeli: