Kolehtikohteet tietoon jo etukäteen!
Kolehti on vapaaehtoinen lahja ja näin ollen se ei ole esteenä jumalanpalvelukseen osallistumiselle. Aina ei ole rahaa mukana, tai sitä ei yksinkertaisesti riitä muille. Sitä paitsi monet kohteet ovat tuntemattomia, eikä silloin ehkä haluakaan antaa.
Mielestäni hyvä ratkaisu on kertoa lehdessä seurakuntailmoituspalstalla, mihin tarkoitukseen kunakin pyhänä kolehti kerätään. Silloin voi jo kotona varata sopivan suuruisen rahan ja laittaa sen halutessaan vaikka kirjekuoressa haaviin. Näin tehtiin Yhdysvalloissa; shekit annettiin kerääjille suljetuissa kuorissa.
Kolehdin kerääjä on hienotunteinen eikä vilkuile antajan lahjaan, sillä se on antajan yksityisasia.
Kylli Tikkanen
Kirkkohallitus määräsi syyskuussa 2014 valtakunnalliset kolehtikohteet vuodelle 2015. Päätös perustuu kirkkolain säännökseen, jonka mukaan kirkkohallituksen tulee määrätä, mihin yleisiin tarkoituksiin kolehteja on päiväjumalanpalveluksessa kannettava.
Sanamuodon perusteella kirkkohallituksen tulisi rajoittaa määräämisvaltansa käyttö vain joihinkin valtakunnallisiin erityistapauksiin, kuten Yhteisvastuukeräykseen. Käytännössä kirkkohallituksen määräysvaltaa käytetään seurakuntien kolehtisuunnitelmien dominointiin ja paikallisen harkinnan rajoittamiseen. Valtakunnallisesti määrättyjä kolehtikohteita on 35 pyhäpäivälle.
Keskusjohtoisuus kolehtikohteiden määräämisessä olisi hyväksyttävää, mikäli rahaa kerättäisiin sellaisiin kohteisiin ja sellaisten järjestöjen kautta, jotka nauttivat yleistä luottamusta kirkon piirissä. Pakollisiin kolehtikohteisiin lukeutuu kuitenkin useita järjestöjä, joilta esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymä on lopettanut talousavun opillisten ja eettisten erimielisyyksien vuoksi. Muutenkin listalle on päätynyt järjestöjä, joiden yleiskirkollisuus on kysymyksenalainen.
Esimerkiksi neljäntenä adventtisunnuntaina 20.12.2015 kannetaan kolehti Hengen uudistus kirkossamme ry:lle ”hengellisen elämän uudistamiseen ja syventämiseen seurakunnissa”. Mihin siis kirkossakävijä lahjoittaa rahaa pudottaessaan kolikkonsa keräyshaaviin? Nettisivujensa mukaan järjestö edistää karismaattisuutta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tuleeko satunnainen kirkkovieras tahtomattaan tukeneeksi esimerkiksi kielilläpuhumistilaisuuksien edistämistä, vaikka kannattaa toisenlaista hengellisyyttä?
Monet kirkolliset järjestöt tekevät hyvää työtä ja monien niiden kautta kolehtirahat kulkevat apua tarvitseville ja evankeliumin edistämiseen. Olisiko kuitenkin aika keskustella siitä, onko kirkkohallituksen tehtävä päättää seurakuntalaisten puolesta, mihin tarkoitukseen rahaa kerätään?
Wiking Vuori
yhteisen kirkkovaltuuston ja Roihuvuoren seurakuntaneuvoston jäsen
Jaa tämä artikkeli: