Kolme pyhää 4/6: Jussi Niinistö

Kolme pyhää 4/6: Jussi Niinistö

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) on unelmatyössään. Siitä hän irtautui heinäkuun alussa viikoksi häälomalle vastavihityn vaimonsa kanssa.

1. Vanha kirkkopuisto eli ”Ruttopuisto” on enemmän kaupunkilaisten vapaa-ajanviettopaikka ja läpikulkupaikka, mutta on tällä oma pyhä merkityksensä.

Tämä on hautausmaa, jonne on haudattu etupäässä 1700-luvulla tauteihin kuolleita. Minulle puistosta tekevät erityisen pyhän kolme sankarihautaa Suomen itsenäistymisen alkuvaiheesta. Tänne on haudattu Helsingin valtauksessa huhtikuussa 1918 kaatuneita saksalaissotilaita sekä Helsingin valkokaartilaisia, laillisen hallituksen puolella taistelleita sotilaita. Kolmas muistomerkki on Viron vapaussodassa 1919 kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten.

Soisin kaupunkilaisten ymmärtävän, että hautapaasi ei ole kaikkein soveliain piknikpaikka, vaan lääniä riittää istua muuallakin.

2. Minulle pyhiä arvoja ovat vapaus, itsenäisyys ja kansanvalta. Taustaltani olen historiantutkija. Minulla on ollut pikkupojasta saakka elävä kiinnostus Suomen historiaan, etenkin itsenäistymisvaiheeseen. Itsenäisyyden ja kansanvallan vaaliminen ovat minusta suomalaisille pyhiä arvoja, tärkeitä ja ajattomia arvoja.

Työni liittyy tähän. Tehtäväni on Suomen suvereniteetin puolustaminen uskottavan kansallisen puolustuksen kautta.

Tässä todellakin tuntee tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus. Viimeaikaiset tapahtumat, etenkin Ukrainan kriisi, ovat saaneet ihmiset ajattelemaan, että itsenäisyytemme ei ole itsestään selvyys.

3. Myös kirkko on minulle aina pyhä paikka, sekä rakennuksena että Jumalan läsnäolon kautta. Olen tyypillinen luterilainen siinä mielessä, että kirkossa tulee käytyä lähinnä juhlapyhinä, ja se sopii minulle. On helppo olla luterilainen, kun ei tarvitse todistella omaa vakaumustaan kirkossakäynnin määrällä. Saatan myös kuunnella radiosta iltahartautta, kun se tulee sopivasti ennen Lauantain toivottuja.

Olen ymmärtänyt, että luterilaisen kirkon jumalanpalveluksen keskeinen elementti on saarna. Se on jäänyt liian vähälle huomiolle nyt, kun jumalanpalvelukset ovat muuttuneet pidemmiksi messuiksi ja niihin on lisätty erilaista tilpehööriä. Kaipaan ytimekkyyttä ja olennaiseen keskittymistä, kenttähartauden tyyliin.

Puoluekokouksissamme toinen kokouspäivä aloitetaan aamuhartaudella, jonka on vuosien ajan pitänyt rovasti Anssi Joutsenlahti, eduskunnan viime kauden varapuhemies. Laulamme Suvivirren kahteenkin kertaan, ja kaikki tulevat mukaan.

Lue muita Kolme pyhää -sarjan juttuja.

Jaa tämä artikkeli: