Kolumni: Älä pelkää kyyneliä
Herkkyys voi yhtenä tekijänä altistaa itsetuntoa elämän kolhuille. Se voi myös olla voimavara, joka mahdollistaa elämän kokemisen pintaa syvemmältä.
Vieräytin tänä aamuna ensimmäisen kyyneleen sisään tulvahtaneesta syysilman tuoksusta, seuraavan työmatkalla bussin ikkunasta katsellessani. Herkkyys, olen kirjoittanut siitä ennenkin, mutta edelleen se kiehtoo ja on pinnalla.
Elämässä on hetkiä, jolloin jokainen meistä herkistyy. Hetkiä, jotka koskettavat meitä syvälle. On myös heitä ja meitä, joiden koko olemisen tapaa lävistää herkkyys, tai oikeastaan herkistyminen.
Elaine Aron (2013) kuvaa teoksessaan Erityisherkkä ihminen (The highly sensitive person) erityisen herkkiä ihmisiä kirjainyhdistelmällä EVÄS (Emotionaalinen reaktiokyky & Empaattisuus, Vivahteiden vaistoaminen, Ärsykkeiden liiallisuus, Syvällinen käsittely). Määritelmä osuu moniin.
Herkkyys on kenties kauneinta, mitä ihminen voi itsessään kantaa. Herkkä ihminen aistii elämää, tulkitsee tunteita, myötäelämää ja samaistuu. Herkkä ihminen löytää kauneutta kuralätäköstä tai pyyhkii kyyneleen valonsäteen rikkoessa loppusyksyisen hämärän huoneen.
Sen lisäksi, että herkkyys on positiivinen asia, se voi olla myös painolasti. Kun ylitulkitsee muiden sanoja, katseita ja eleitä, vertaa itseään muihin, aliarvioi omia onnistumisiaan ja yliarvioi epäonnistumisiaan, pyrkii olemaan kaikille kaikkea ja kaikessa hyvä, on maaperä otollinen riittämättömyyden kokemuksille.
Olen tehnyt puolitoista vuotta syömishäiriötyötä vertaistukiyhdistyksessä. Kohtaan viikoittain ihmisiä, joista useimpiin istuu hyvin edellä mainitut piirteet. Moni syömishäiriötä sairastava kokee olevansa aivan erityisen herkkä.
Vaikka herkkyys ei yksinään ole syy kenenkään sairastumiselle, se voi yhtenä tekijänä altistaa itsetuntoa elämän kolhuille.
Herkkyys voi herätä myös toipumisesta. Siitä, kun vihdoin uskaltaa astua omilla kengillä mutaiseen maahan. Herkkyyttä ei tarvitse pelätä. Kun sen sisäistää omaksi voimavarakseen, se on potentiaali, joka mahdollistaa elämän kokemisen ja aistimisen pintaa syvemmältä.
Liian usein herkkyys ja sen näyttäminen koetaan heikkoutena ja häpeänä. Ihmisiä tuleekin rohkaista herkistymään – itkekää hyvät ihmiset, kyyneleet kuuluvat kaikille!
Kirjoittaja on espoolainen kasvatustieteilijä.
kaisa.lehtonen@etelansyli.fi
Jaa tämä artikkeli: