Kolumni: Alentamalla itsesi alennat myös muut
Kritisoidessaan kehoaan naiset vahvistavat ajattelumallia, joka ajaa meidät itseinhoon armollisuuden sijaan.
Minun on vaikea olla uimahallien pukukopeissa ja puolituttujen naisten seurueissa, sillä ahdistun kuunnellessani kaiken läpäisevää oman kehon haukkumista ja laihdutuksesta puhumista.
Vuosi sitten minulla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Käytännössä se tarkoittaa, että elimistöni on ollut jo jonkin aikaan käsijarru päällä. Asiat, kuten väsymys ja painonnousu, saivat selityksen myös muualta kuin omasta huonoudestani.
Sairaus on opettanut, että kehon toiminta ja paino ovat paljon muutakin kuin ruokavalio ja liikuntaa. Ymmärsin, että keho on määritelmällisesti jotain, johon emme voi pelkällä tahdolla ja teoilla vaikuttaa – vaikka niilläkin on toki merkitystä. Keho on kompleksinen, se vanhenee ja saattaa vammautua. Silti se on ainoa, mikä meillä on.
Jos kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuen painoni pudottaminen ja alhaalla pitäminen vaatii, että lasken maanisesti kaloreita koko lopun elämäni, olen mieluummin ylipainoinen.
Raivokkaan laihduttamisen ja erilaisesta kehosta haaveilemisen sijaan olen yrittänyt hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, laahaavine aineenvaihduntoine päivineen. Olen harjoitellut itsestä huolehtimista: säännöllisiä ruoka-aikoja ja liikuntaa, josta nautin.
Jokainen päivä on silti taistelu, sillä oma hyvä olo ei tunnu riittävältä. Toisten naisten puku- ja sovituskopeissa kaikuva puhe kehojensa rumuudesta muistuttaa, että omanikaan ei kelpaa.
On ratkaisevasti eri asia puhua omaan kehoon liittyvistä epävarmuuksista kuin haukkua kehoaan.
Missään nimessä en halua hiljentää ketään: epävarmuuksista pitää puhua. On kuitenkin ratkaisevasti eri asia puhua omaan kehoon liittyvistä epävarmuuksista kuin haukkua kehoaan.
Kun soimaamisen sijaan pohdimme ääneen, miten kelpaamattomalta jokin osa kehossamme tuntuu, avaamme tilan kysymyksille: Miksi oikeastaan rintamme pitäisi olla isommat tai reitemme kapeammat? Mitä se muuttaisi? Ketä miellyttäisi?
Tarkoitukseni ei ole syyllistää naisia.
Tarkoitukseni on kirjoittaa siitä, miten naiset huomaamattaan vahvistavat ja uusintavat vahingollista ajattelumallia, joka ajaa meidät kehoinemme kilpailuasetelmaan ja itseinhoon solidaarisuuden ja armollisuuden sijaan.
Kun lyttäämme itsemme, lyttäämme toisemme. Lopetetaan se, siskot.
Jaa tämä artikkeli: