Kolumni: Armas aika

Kolumni: Armas aika

Taas on se aika vuodesta, jolloin suvivirsi kajahtaa heleänä koulujen juhlasaleissa ja kevätkirkoissa.

Ruotsalaisen Israel Kolmodinin kirjoittama virsi on suomalaisen virsikirjan niitä suosituimpia. Virsi syntyi yli 300 vuotta sitten Gotlannin saarella juhannuspäivänä. Kolmodinin oli tarkoitus saarnata lähellä Visbytä sijaitsevassa kirkossa. Jumalanpalvelusta odotellessa hän poikkesi lähteelle. Luonnon kauneus innoitti kirjoittamaan virren, joka löytyy oman virsikirjamme lisäksi myös Norjan, Tanskan ja Ruotsin virsikirjoista.

Virsi päättyy iloon ja kiitokseen. Siihen päättyy myös kouluvuosi lasten ja nuorten kohdalla, kun ansaittu kesäloma on edessä. On levon aika.

On vaikea ymmärtää, miksi suvivirsi on joidenkin mielestä niin vaarallinen, että se tulisi kieltää.

Ajattelenkin, että kyse suvivirsi-keskustelussa ei ole pelkästä suvivirrestä, vaan laajemmin uskonnon paikasta yhteiskunnassamme. On tahoja, jotka haluavat kieltää kaikki uskontoihin viittaavat asiat julkisista tiloista. Jos suvivirsi kielletään kouluista, kielletäänkö se seuraavaksi sairaaloista ja vanhainkodeista? Saavatko papit ja diakonit enää käydä tervehtimässä laitoksissa asuvia seurakuntalaisia?

Erityisesti elämän vaikeina hetkinä virret toimivat usein lohdutuksen sanoina ja rukouksina. Kuolevan vierellä on liikuttava huomata, miten huulet tapailevat tutun virren sanoja. Elämän vastoinkäymisten kohdalla lapsuudessa opitut virret tuovat toivoa, turvaa ja lohdutusta epävarmuuden keskelle.

Suvivirttä laulaessa sydän valmistautuu kesään, valoon ja lämpöön. Suvivirsi on osa kollektiivista muistiamme, joka on välittynyt vuosisatojen ajan sukupolvelta toiselle. Tänä keväänä on ollut ilo huomata, että suvivirren ja suomalaisen virsiperinteen puolustajia löytyy.

Tule sinäkin laulamaan suvivirttä Töölöntorille 31.5. kello 12!

Kirjoittaja on yhteiskunnallisen ja kirkollisen kentän rajapinnoista kiinnostunut teologian tohtori.

sanna.lehtinen@eduskunta.fi

Jaa tämä artikkeli: