Kolumni: Armo ja teot
Emme pysty järjellisesti selittämään ehdotonta rakkautta tai rajatonta armoa. Niihin voi vain uskoa.
Kristinuskon ytimessä on kysymys armosta. Kristus toi meille ilosanoman syntien anteeksiantamisesta, eli siitä, että hän on sovittanut meidän pahat tekomme, jos vain uskomme häneen ja hyväksymme hänet vapahtajaksemme. Tämän lupauksen suunnattomuus on vaikeampi käsittää tai hyväksyä kuin äkkiseltään ehkä oivallamme.
Ääretön armo voi tuntua ihmisestä joskus suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Joku voi kärjistäen kysyä, että jos vain usko ratkaisee sielun pelastuksen, niin eikö teoilla sitten ole mitään merkitystä? Eli riittääkö pelastukseen, että vain hokee uskovansa, vaikka samalla tekisi mitä vain pahuutta?
Ääretön armo voi tuntua ihmisestä joskus suorastaan epäoikeudenmukaiselta.
Tämä on hieman näsäviisas näkökulma. Ensinnäkään kukaan ei voi petkuttaa Jumalalta pelastusta millään juhlavilla puheilla tai tyhjillä uskonjulistuksilla, sillä Hän näkee meidän ajatuksiimme ja sydämiimme saakka. Ja ennen kaikkea, jos todella uskomme, niin se näkyy varmasti myös teoissamme.
Juuri Jumalan avulla ja Hänen yhteydessään pystymme hyviin ja edes osittain epäitsekkäisiin tekoihin. Silti me kaikki tarvitsemme armoa, sillä koskaan emme pysty moitteettomaan elämään tai täysin puhtaisiin tekoihin.
Maan kamaralla kulkeneista vain Kristus yksin oli täydellisen epäitsekäs.
Meidän järkemme hakee oikeudenmukaisuutta tekemällä vertailuja ja arvioita siitä, kuka voi minkäkin ansion tai kärsimyksen itselleen hyväksi laskea, ikään kuin jonkinlaisia taivaspisteitä kartuttaen. Jumala ei kuitenkaan toimi meidän (usein pikkumaisuuksiin menevän) laskelmointimme mukaan. Tästä kertoo osuvasti Kristuksen kuuluisa vertaus viinitarhan työmiehistä, jotka kaikki saavat erimittaisista ponnisteluistaan huolimatta lopulta saman palkan (Matt. 20:1–16).
Nykypäivän uskonnosta jää liian helposti uskonto pois. Emme pysty järjellisesti selittämään ehdotonta rakkautta tai rajatonta armoa. Niihin voi vain uskoa. Ja silti, ilman tuota uskoa maailma olisi järjellisestikin ajatellen huonompi paikka.
Kirjoittaja on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
sampo.terho@eduskunta.fi
Jaa tämä artikkeli: