Kolumni: Asunnottomien yö
Tätä kolumnia kirjoittaessani on vuosittain 17.10. vietettävään Asunnottomien yöhön matkaa yksi nukuttava yö. Minä menen nukkumaan sen äitini luo. Omassa kodissani en ole käynyt viikkoon, mutta se ei taiteilijan hankalilla työajoilla ole harvinaista. Vaihtovaatteita pitäisi muistaa heitellä auton takakonttiin isommalla kädellä, olisi sitten tämä parista päivästä viikkoonkin venähtävä nomadielämä käytännössä yksinkertaisempaa. Äitini kodissa saan nukkua mukavassa vierasmakuuhuoneessa. Vaikka kaipaankin omaan kotiini, en valita, etteikö äidin ruokapatojen ääressä olisi mukava olla. Huomista odotellessa kaikki eivät kuitenkaan mene yöksi mihinkään.
Kuluneena syksynä on uutisoitu erityisesti nuorten asunnottomien määrän noususta. Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli 7 850 yksinäistä asunnotonta ja 450 perhettä. Joka neljännen asunnottoman arvellaan olevan alle 25-vuotias. Aukotonta tilastointia ei ole. Asunnottomuus painottuu perinteisesti isoihin kaupunkeihin, ja Helsingissä alle 25-vuotiaiden asunnottomien määräksi arvioidaan reilut tuhat nuorta. Tuohon joukkoon täytyy mahtua yhtä monta yksittäistä elämänkohtaloa kuin on ihmistäkin, mutta yleisimmiksi asunnottomuuden taustatekijöiksi nousevat perheväkivalta, päihteet ja mielenterveysongelmat.
Hietaniemenkadun palvelukeskus, Vailla vakinaista asuntoa ry sekä erilaiset tuettua asumista järjestävät tahot kuten Sininauhasäätiö ja monet muutkin toimijat pyrkivät työllään vähentämään asunnottomuutta ja edistämään tietoutta asiasta. Tosi-tv:n aikakaudella Helsingissä pääsee jopa erikseen sopimalla opastetulle yölliselle kierrokselle. Näin voi tutustua kokemuksellisesti asunnottoman ihmisen arkeen ja tutustua kaupunkiin asunnottomuuden näkökulmasta.
Jos et päässyt osallistumaan Asunnottomien yöhön tänä vuonna, piirrä ruksi ensi vuoden kalenteriin. Ajankohta on helppo muistaa, se on aina se YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä.
Kirjoittaja on teatterinjohtaja ja perheenäiti.
anna@kokoteatteri.fi
Jaa tämä artikkeli: