Kolumni: Baabelin rippeet
Kun tietokoneelle kirjoitettiin ihka ensimmäinen koodi, kone ohjattiin näyttämään teksti ”Hello world” eli ”Morjensta maailma”.
Siitä alkoi keskustelu ihmisen ja tietokoneen välillä ja syntyi uusi tapa välittää viestiä ihmiseltä toiselle maailmanlaajuisesti. Kommunikaatio on ihmeellinen asia.
Baabelin tornin kaatumisen jälkeisessä maailmassa ihmiskunnalla on ollut lukuisia yrityksiä luoda yhteiskieli. Milloin lingua franca on ollut latina, milloin esperanto tai englanti. Koodaus on uusi yritys. Tällä hetkellä ovat käynnissä ensimmäiset koodauksen MM-kisat, joissa joukkueet kaikilta eri mantereilta ja 100 eri maasta syöttävät tietokoneelle koodia, joka saa näyttöruudun auton kaahaamaan ketterästi. Tietokoneen koodien avulla niin perulainen kuin suomalainen puhuvat samaa kieltä.
Se, että emme aina tajua toisiamme, ei kuitenkaan ratkea kielitieteellä tai edes kaikkivoipaisen Googlen avulla. Sähköinen viestintä ei ole pystynyt pyyhkimään pois Baabelin rippeitä. Hymiöistä huolimatta viestejä tulkitaan väärin. Ruokapöydässä istutaan toinen kankku Suomessa ja toinen puolikas somessa. Enkä pysty sormilla laskemaan kaikkia niitä kertoja, kun olen kumauttanut tietokonetta nyrkillä, kun en ole osannut puhua atk:ta. Ei siitä taida kovin pitkä aika olla, kun olen laskeutunut puusta.
Kommunikaatio on yksi niistä asioista, jotka tekevät ihmisestä ainutlaatuisen luotujen joukossa. Millään muulla elukalla ei ole näin monimutkaista viestintäjärjestelmää. Ehkä se kertoo jotain Jumalan kuvana olemisesta. Ihminen on luotu puhumaan ja yrittämään välillä myös kuunnella. Sen sijaan, että haikailee aikaan, jolloin kaveri ei keskustelun lomassa vaivihkaa tarkastanut virtuaalisia verkostojaan, olisi ehkä opeteltava arvostamaan sitä, että suomalaiset ovat vihdoinkin oppineet puhumaan. Ehkä tietokoneidenkin tarkoitus on muistuttaa siitä, etten asu enää puussa.
Kirjoittaja on pappi ja toimittaja.
Jaa tämä artikkeli: