Kolumni: Ei metro metropolia tee
Metro tarjoaa mahdollisuuden nähdä koko elämän kirjon. Voiko se myös rikkoa kuvitteellisia kupliamme?
Kun Eeva Ahtisaari 18 vuotta sitten elokuussa osallistui Vuosaaren metroaseman avajaisiin, hän totesi junasta astuessaan: ”Tämähän on kuin New Yorkissa!”
Näitä ihastuneita reaktioita saadaan Espoossa vielä odottaa. Keväällä luulin, että voisin lukea Esse-lehteä metrossa vaikkapa kauppareissullani Isoon Omenaan.
Nyt ennemmin pohdin, pitäisikö minun ostaa polkupyörääni nastarenkaat. Pyörä kun tuntuu tällä hetkellä kaikkein varmimmalta kulkuvälineeltä Tapiolan ja Helsingin keskustan väliselle työmatkalle vähintään syksyksi – ehkä pidemmäksikin aikaa.
Metro on jakanut mielipiteitä siitä lähtien on päätös länsimetrosta tehtiin.
Monet ovat nähneet metrossa messiaan, joka liittää uinuvat espoolaislähiöt suureen Helsinkiin, tuo stadin kulttuuririennot käden ulottuville ja nostaa metron varrella olevien asuntojen arvoa.
Toiset taas näkevät metron oranssina paholaisena, joka tuo ”vääränlaisia” ihmisiä omille kotikulmille, kylvää rauhattomuutta asemien läheisyyteen ja avaa rajat kahden erilaisen kaupunkikulttuurin välillä.
Vaikka metro jollakin tavalla muuttaakin elinympäristöämme, suuria muutoksia on turha odottaa. Kysykää vaikka vuosaarelaisilta – ei tuosta metron itäisestä pääteasemasta New Yorkia tullut.
Ja ei Helsingin ja Espoon väliltä mikään näkymätön muuri katoa, kun ei siinä ole koskaan sellaista ollutkaan. Mutta hyvän mahdollisuuden oman kuplan tarkkailuun metron tulo jokaiselle meistä antaa.
Metro itsessään ei tee kaupungista metropolia, mutta monissa metropoleissa juuri metro tarjoaa mahdollisuuden tutustua vilaukselta kanssaeläjiin ja nähdä koko elämän kirjo.
New Yorkissa käydessäni yksi suosikkipaikoistani onkin metro. Wall Streetin meklari tuhansien dollareiden puvussaan istuu elämää nähneen kodittoman vieressä. Eläkeläinen saa istumapaikan nuorisojoukolta, joka kuuntelee hiphopia olkapäällä kannettavasta radionauhuristaan. Lenkiltä palaava nuori nainen venyttelee ja varoo osumasta sudokua tekevään harmaantuvaan intialaismieheen.
Kuten New Yorkissa, metrosta voi myös meillä tulla monimuotoisuuden ja tasa-arvon symboli. Jokainen saa maanalaisen kyydin tasavertaisesti. Toisiko länsimetro tullessaan kaupunkikuvaamme monimuotoisuutta rikkoen kuvitteellisia kupliamme?
Kirjoittaja on tapiolalainen perheenisä ja Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkoston päällikkö.
aaro@kontiohautomo.fi
Jaa tämä artikkeli: