null Kolumni: Enemmän on enemmän

Puheenvuorot

Kolumni: Enemmän on enemmän

Vähemmän elämistä, vähemmän kokemista ja vähemmän olemista on vain yksinkertaisesti vähemmän.

Olen mennyt liian nuorena naimisiin, eronnut, käynyt oikeutta hometalosta ja muuttanut useammin kuin muistan.

Nykyään en saa hetkeäkään rauhaa, saati omaa aikaa. Töitä on niin paljon kuin ehdin tehdä ja lapsia pyörii ympärillä kuin tarhassa. Kun yritän muodostaa ajatusta, se keskeytyy jonkun muun tarpeeseen.

Olen onnellinen.
 

Työskentelen markkinointialalla. Alan yksi kattosääntö on Less is more – vähemmän on enemmän. Eli kun kuvasta, tekstistä tai tarinasta poistaa kaiken turhan, jäljelle jää olennainen. Silloin kokonaisuus on kaunis ja toimiva. Keskeinen välittyy vahvasti.

Monelle tämä on ohjeistus koko elämään. Jos en sano mitään, en loukkaa ketään. Jos ehdotan jotain, voi olla, ettei kukaan innostu, joten vaikenen.
 

Mutta vähemmän elämistä, vähemmän kokemista ja vähemmän olemista on vain yksinkertaisesti vähemmän.
 

Materialistisessa mielessä sääntö toimii. Vähemmän tavaraa on enemmän sekä luonnon että mielen tasapainon kannalta.

Mutta vähemmän elämistä, vähemmän kokemista ja vähemmän olemista on vain yksinkertaisesti vähemmän. Tekemättömälle ihmiselle sattuu vähemmän kuin tekevälle, niin hyvässä kuin huonossa.

 

Olen tehnyt paljon. Kohdalle on sattunut epäonnea – sattumalta ja valinnoistani johtuen. Olen kärsinyt ja kärsin edelleen.
 

Onnellisuus ei välttämättä tule juuri sitä tavoittelemalla. Se tulee sivutuotteena, jonkin tärkeämmän ohella.
 

Vaihtaisinko päivääkään pois? Varmasti. Mutta olisinko onnellisempi, jos olisin tehnyt vähemmän ja epäonnistunut vähemmän? En todellakaan.

Onnellisuus ei välttämättä tule juuri sitä tavoittelemalla. Se tulee sivutuotteena, jonkin tärkeämmän ohella. Jari Sarasvuokin muotoili asian podcastissaan: "Ihmisen tehtävä on tulla paremmaksi versioksi itsestään." Tämä ei onnistu sohvalla makaamalla ja pahinta pelkäämällä. Vaaditaan yrittämistä ja erehtymistä.

Ole rohkea. Tee enemmän.

Tutkimusten mukaan emme kiikkustuolissa harmittele sitä, mitä on tullut tehtyä. Tekemättä jättäminen harmittaa.
 

Kirjoittaja on markkinointitoimisto Sherpan toimitusjohtaja.
pauli@sherpa.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.