Kolumni: Hiljaisuuden ääni
Hiljaa oleminen voi olla tietoinen valinta ja osa ihmisen harkittua toimintaa.
Toisaalta hiljaisuus voi olla vaikenemista, rukoilua tai vain pysähtymistä ääneti sellaisen eteen, jota ei voi käsittää.
Luin hiljattain artikkelin puolalaisten kristittyjen naisten ryhmästä, jolle hiljaisuus on tärkeä osa uskonnon harjoitusta. Hiljaisuus on vertauskuvallista, levollisuutta ja maltillisuutta elämän ihmeellisyyksien ja epävarmuuksien edessä.
Maailmaa on muutettava, ja heidän mielestään se tulee tehdä hiljaisuuden kautta. Maailman muutos lähtee tyyneydestä.
Erityisen paljon hiljaisuus kutsuu minua nyt adventin ja joulun odotuksen aikana. Adventin ajan tähtäyspiste on joulun tähti ja rauha, jonka Kristus toi maailmaan. Tutussa joululaulussa lauletaan, että nöyryyttä, hiljaisuutta Jumala rakastaa.
Säännöllisesti nousee sekä omassa elämässä että julkisuudessa esiin asioita, joista en löydä nöyryyttä ja hiljaisuutta. Minäkään en tunnista itseäni erityisen nöyräksi, vaikka rakastan tuota laulua.
Maailman hälinä on joulun alla kova, vaikka itse loittonisin siitä mielelläni. Mekkalassa voi kuitenkin yrittää kuulla myös hiljaisuuden.
Sanotaan, että se joka ei äänestä vaaleissa, ei voi vaikuttaa. Päätöksenteko on äänenkäytön asia. Siinä apuna tulisi olla ensisijaisesti tieto ja harkinta. Päätöksenteossa ei voi olla hiljaa, mutta vaikuttamisessa voi.
Hiljaisuus on joskus vaikuttavampaa kuin suora huuto. Tyyneyttäkin voi opetella.
Eräs merkittävä ääni on Jumalan ja hänen tahtonsa ääni. Sitä ihminen ei voi suoraan kuulla. Aavistella kylläkin voi siten kuin sydän ja Jumalan rakkaus opettavat. Lopulta emme sitä voi tietää.
Rukous Jumalan tahdon toteutumisesta on pilari, johon käännekohdissa voi turvautua.
Kiitän kuluneesta vuodesta ja palautteista, joita olen saanut. Tämä on viimeinen kolumnivuoroni. On uusien ajatusten ja kasvojen vuoro.
Kirjoittaja on espoolainen tutkija ja pappi.
merianna.hintsala@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: