null Kolumni: Hyvän yhteiskunnan tehtävä

Puheenvuorot

Kolumni: Hyvän yhteiskunnan tehtävä

Ihmisryhmien sosiaalista etäisyyttä on kavennettava, jotta kanssaihminen nähtäisiin ihmisenä.

Joulun alla julkaistun Helsingin Sanomien suuren köyhyyskyselyn keskeinen nosto kuului: Iso osa hyvätuloisista on sitä mieltä, että köyhyys on ihmisen oma vika.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että omakohtainen tai läheinen kokemus köyhyydestä ja huono-osaisuudesta lisää huono-osaisia kohtaan koettua empatiaa ja solidaarisuutta. Toisaalta, vaikka hyvinvoinnin määrä yhteiskunnassamme lisääntyisi, sosiaalisen etäisyyden ihmisryhmien välillä ei tarvitse eikä pitäisi kasvaa. Solidaarisuuden pitäisi kulkea käsikkäin hyvinvoinnin kanssa.
 

Kyse on siitä, näemmekö, että hyvä elämä kuuluu kaikille, vai rajaammeko toiset sen ulkopuolelle."



Köyhyyden poistaminen on politiikan, mutta myös laajemmin hyvän yhteiskunnan tärkein tehtävä.

Hyvän yhteiskuntapolitiikan on rakennettava asuinalueita niin, että niissä kohtaavat erilaisista taustoista tulevat ihmiset. Hyvä politiikka mahdollistaa eri tavoin työkykyisille ihmisille pääsyn osallisiksi työstä. Hyvä politiikka myös turvaa meille kaikille yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja pitää huolta hyvinvoinnistamme.

Kyse on arvoista, jotka määrittävät politiikkaa. Kyse on siitä, näemmekö, että hyvä elämä kuuluu kaikille, vai rajaammeko toiset sen ulkopuolelle.


Köyhyydestä eroon pääsemisen keinoja on lukuisia. Jokainen meistä voi aloittaa esimerkiksi sosiaalisen etäisyyden kaventamisella. Lähtökohtana on kanssaihmisen näkeminen ihmisenä, ei köyhänä, ei maahanmuuttajana, ei vammaisena tai valkoisena, ei sukupuolensa edustajana tai homona tai heterona.

Arkkipiispa Kari Mäkinen työryhmineen vaati taannoin suomalaiseen yhteiskuntaan heikoimmassa asemassa olevien asemaa parantavia linjauksia. Muutama viikko sitten Mäkinen totesi seuraavasti: kristillisen uskon näkökulmasta ihmisen arvo tai merkitys ei ole sidoksissa kansalliseen taustaan tai siihen, missä hän asuu.

Ihmisen arvoon itsessään uskoo myös moni, joka ei kuulu kirkkoon. Tälle viestille on kysyntää, enkä oikeastaan ihmettele, että juuri tässä ajassa kirkon piiriin on tullut monia uusia ihmisiä.

Kirjoittaja on köyhyystutkija ja Vihreiden varapuheenjohtaja.
maria.ohisalo@gmail.com

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.