null Kolumni: Ihminen ei aina näe, vaikka katsoo

Puheenvuorot

Kolumni: Ihminen ei aina näe, vaikka katsoo

Kiinnostavat asiat menevät usein ohi, kun älypuhelin tai pyykkivuori varastavat huomion.

Katson kansan kuhinaa taidenäyttelyssä. Liikeradoista muodostuu näkymätön polku. Kuin sanattomasta sopimuksesta he astelevat samaa reittiä. Ensin vilkaisu seinälle, sitten taulun vieressä olevan pienen kyltin lukeminen, sen jälkeen ripeästi kohti seuraavaa teosta. Moni käyttää enemmän aikaa teoksesta kertovan kyltin kuin itse teoksen katsomiseen.

 

K-junassa en osoita yksivuotiaalleni ikkunasta näkyvää harakkaa tai vaunussa olevaa koiraa, sillä en näe niitä.

 

Omatuntoani nipistelee, kun luen artikkelin kolmevuotiaiden lasten puhumattomuudesta. Kuulemma puheterapeuttien vastaanotot täyttyvät taaperoista, sillä vanhemmat puhuvat lapsilleen vähemmän kuin ennen. Vanhempien ajan ja huomion varastaa sosiaalinen media. K-junassa en osoita yksivuotiaalleni ikkunasta näkyvää harakkaa tai vaunussa olevaa koiraa, sillä en näe niitä. Näen lähinnä älypuhelimeni näytön. Kotona näen sähköpostit ja pyykkivuoret, vaikka pitäisi nähdä palikkatornista hurmaantuneet kasvot.

Kun Korson kirkko remontoitiin vuosituhannen alussa, kirkkosalin suuntaa käännettiin niin, että entisestä sivuseinästä tuli alttariseinä. Luonnonvalo tunkee korkeista ikkunoista epäsuorasti seinän kaarevaa muotoa vasten. Se on kaunis. Uudistus muutti kirkon ilmettä niin paljon, että eräs seurakuntalainen kysyi, missä se vanha kirkkosali nykyään on. Miten arkkitehdit Jari Fondelius ja Jaakko Kepo olivat loihtineet valoseinän saliin? Eivät mitenkään. Se oli ollut siellä sivussa koko ajan. Katseen suunta oli vain muutettu.

Muutama vuosi Washington Post -lehti teki testin, jossa yksi maailman parhaista viulisteista soitti viulua metroasemalla. Tuhansista ihmisistä vain kuusi pysähtyi viulistin eteen kuuntelemaan musiikkia. Muut kiisivät ohi kiireisinä. Kukaan ei taputtanut. Päivän aikana viulisti tienasi 32 dollaria. Edellisenä päivänä hän oli soittanut teatterissa samat kappaleet täpötäydelle salille. Lippujen hinta oli ollut 100 dollaria kappaleelta.

Näetkö taideteoksen vai luetko kuvauksen siitä? Huomaatko pienen ihmisen hymyn? Näetkö valon, vaikka se ei olisi suoraan nenäsi edessä? Kuuletko musiikin? Näetkö, mitä katsot?

 

Kirjoittaja on pappi ja toimittaja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.