Kolumni: Ihmisen arvoitus
Ihminen on luomakunnan ihmeellisin mutta myös arvaamattomin luomus. Miksi Jumala loi olennon, joka usein vahingoittaa muuta luomakuntaa ja pyristelee Luojan tahtoa vastaan?
Näin kesän kunniaksi on mukava pohtia Jumalan luomakunnan ihmeellisyyttä. Kuinka hämmästyttävä maailmankaikkeus onkaan, jotta se olisi voinut syntyä noin vain sattumalta. Kaikki tuntuu rakentuvan uskomattoman monimutkaisen keskinäisen riippuvuuden varaan, eikä mikään näytä olevan kokonaisuudesta täysin erillinen.
Silti kaikkein ihmeellisin luomus lienee ihminen itse. Ihminen erottuu jo luomiskertomuksessa siitä, että hänet luotiin viimeisenä Jumalan itsensä kuvaksi, ja kaikki muu luomakunta annettiin ihmisen hallittavaksi.
Jumalan kuvaksi luominen tarkoittaa mm. sitä, että ihmiselle annettiin muuta luomakuntaa vahvempi järjellinen tietoisuus ja siis kyky tehdä valintoja. Koko muu luomakunta toteuttaa Jumalan tarkoitusta paremminkin vaistojensa varassa tai luonnonlakeja noudattaen. Ihmiselle sen sijaan annettiin kyky vähä vähältä ymmärtää noita luonnonlakeja ja myös itse tehdä moraalisia valintoja.
Tämä tietoisuuden lahja on kaksiteräinen. Toisaalta se mahdollistaa viisauden ja luovuuden. Toisaalta se antaa kyvyn tehdä suurta tuhoa muulle luomakunnalle, voi johtaa ylpeyteen ja pahimmillaan saa ihmisen unohtamaan luojansa ja kuvittelemaan itsensä hänen sijalleen. Ihminen on siten myös luomakunnan arvaamattomin osa.
Jumalan kuvaksi luominen tarkoittaa mm. sitä, että ihmiselle annettiin muuta luomakuntaa vahvempi järjellinen tietoisuus ja siis kyky tehdä valintoja.
Miksi siis Jumala loi olennon, joka usein tuottaa harmia muulle luomakunnalle ja toistuvasti pyrkii omalla tahdollaan toimimaan luojansa tahtoa vastaan? En tiedä vastausta, mutta kannustan kaikkia etsimään sitä niin järjen kuin rukouksen kautta.
Ehkäpä on niin, että vaikka ihminen miten yrittäisi luoda jotain, mikä on täysin hänen omaansa ja Jumalasta erillistä, hän lopulta voimansa loppuun pyristeltyään kuitenkin päätyy toteuttamaan Luojan suunnitelmaa jollain monimutkaisemmalla tavalla kuin tahdoton luomakunnan osa olisi pystynyt. Ja samalla maailmaan tulee monimutkaisempaa kauneutta; esimerkiksi armoa ei mikään muu luomakunnan osa samassa merkityksessä tarvitse kuin ihmissielu.
Kirjoittaja on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
sampo.terho@eduskunta.fi
Jaa tämä artikkeli: