Kolumni: Isänmaa on läpinäkyvä

Kolumni: Isänmaa on läpinäkyvä

Voitte nauraa, mutta minun on hirveän vaikea kirjoittaa isänmaallisuudesta. Syy on taustani: olin nuorena laitavasemmistoa ja annoin itseni oppia, että kaikki kansallismielisyys on myrkkyä.

Koska aihe on vaikea, siksi kirjoitankin siitä. Isänmaallisuus on läpinäkyvä ajatus kuin ikkuna. Ikkunaa ei normaalisti huomaa, ennen kuin se likaantuu tai menee rikki.

Samoin harva huomaa isänmaataan, ennen kuin se kyseenalaistetaan tai on uhattuna. Sota on tietysti suurin uhka, mutta myös rauhanomaiset asiat voidaan sellaiseksi kokea.

Aikoinaan Euroopan unioniin liittymisestä puhuttaessa jotkut pelkäsivät, että liitto tuhoaa kansalliset erityispiirteet ja mantereesta tulee harmaata massaa.

Mutta oikeam­paan taisivat osua ne, jotka huomauttivat, että usein tällainen päinvastoin vahvistaa kansallista omaleimaisuutta ja tunnetta sen tärkeydestä – sikäli kun se siis koetaan tärkeäksi.

Taloustieteilijä Paul Collier on huomauttanut, että isänmaallisuus ei suinkaan ole vanhentunut tai edes oikeistolainen ajatus. Päinvastoin se on voima, joka pitää ihmisiä yhdessä, että he haluavat jakaa toistensa kanssa asioita, kuten verorahoja. Oikeastaan isänmaallisuuden vastakohta ei niinkään ole maailmankansalaisuus kuin egoismi, jossa kukin pitää huolen itsestään tai mistä huvittaa.

Tästä näkökulmasta on nurinkurista, että isänmaallisuus ei vasemmistolle ole tärkeä arvo. Juuri näkemys kansallisesta yhteisöstä saa ihmiset haluamaan hyvää lähimmäisille ja antamaan omastaan.

Kaltaiselleni entiselle punkkarille on ollut pitkä matka ymmärtää, että isänmaassa on järkeä, ei pelkkää tunnetta (sitäkään väheksymättä). Oma suhtautumiseni itsenäisyyspäivään hakee yhä muotoaan. Ja muoto tarkoittaa perinteitä, sitä mitä itsenäisyyspäivänä teen, ei vain mitä siitä tuumaan.
No, toistaiseksi tiedän ainakin nämä: Joka ikkunalla kaksi kynttilää. Tavallista parempi ruoka, koska jauhelihapihvejä voi syödä arkisinkin. Kauluspaita päälle, koska teepaitapäiviä on elämässä riittämiin. Ja jep, ohjelmaani kuuluu myös se televisiomme dramaturgisesti tylsin hitti, Linnan juhlat.

Inhottavan porvarillista, nuori minäni protestoi. Mutta vaiennan sen juntin.

Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.
konstigblog@gmail.com

Jaa tämä artikkeli: