null Kolumni: Isien pahat teot kulkevat yhä keskuudessamme

Kolumni: Isien pahat teot kulkevat yhä keskuudessamme

Yksi Raamatun viisauksista kertoo, että isien pahat teot kostautuvat ainakin kolmanteen polveen asti.

Näitä yksittäisiä isien ja äitien pahoja tekoja nähdään sekä koetaan valitettavan monessa suomalaiskodissa tälläkin hetkellä. Henkinen tai fyysinen väkivalta, päihteet sekä avioero viiltävät haavoja lasten sieluihin.

Haavoja kannetaan aikuisuuteen: parisuhteeseen ja omien lasten elämään. Jos rikkonaisuus on huomattavaa, myös seuraavasta sukupolvesta voi tulla ”haavakko”, ja pahan kierre jatkuu.

Lapsuuden kodin vauriot on tunnistettava ja käsiteltävä. Niihin liittyvät surut on surtava ja patoutunut raivo purettava. Sen jälkeen on mahdollisuus kasvaa täysimittaiseksi aikuiseksi. Muussa tapauksessa satutettu jää surkuttelemaan kohtaloaan ottamatta vastuuta elämästään.

Lapsuus muuttaa ihmisen luonnetta. Osa selviää­ kääntämällä kokemansa vahvuuksiksi, mutta osa jää siipirikoiksi.

Oma lukunsa ovat kansalliset tragediat­, sodat. Ne tuottavat vaurioituneita sieluja urakalla. Useat isoisistämme viettivät pitkän ajan nuoruudestaan pelon ja kauhun ilmapiirissä rintamalla. Kotona lapsista huolehtivat ylityöllistetyt ja tulevaisuutta pelkäävät äidit.

Osa isistä ei palannut perheensä pariin. Osa palasi, mutta invalidina tai henkisesti haavoittuneena. Itärajan väki joutui pakolaisiksi. Maailman mahtimiesten pahat teot ja irtipäästetty viha johtivat kansakuntien henkiseen vammautumiseen.

Useissa suvuissa toinen maailmasota ei ole vielä ohi. Vanhemmat kärsivät edellä kuvatusta ilmapiiristä ja olivat osin siksi kyvyttömiä täysimittaiseen vanhemmuuteen lapsilleen. Me tämän hetken vanhemmat voimme siirtää kärsimyksiämme eteenpäin.

Vastaavaa on koettu useissa Euroopan maissa, pahimmillaan vielä kommunistisen hirmuvallan alle jääneissä eteläisissä naapurimaissamme tai Saksassa. Toisaalta sodan välttäneissä Ruotsissa tai Sveitsissä on voitu nauttia Suomea huomattavasti terveemmästä henkisestä ilmapiiristä.

Emme ole turhaan rukoilleet kirkoissa sodan välttämistä. Kritiikin kohteena oleva EU ansaitsee hatunnoston rauhan luojana sotaisassa Euroopassa. Kannatan tällaista rauhanliikettä sen ongelmista huolimatta.

Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja.

petteri.taalas@fmi.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.