null Kolumni: Joku tekee t-paitasi henkensä kaupalla

Puheenvuorot

Kolumni: Joku tekee t-paitasi henkensä kaupalla

Onnettomuus tuli iholle.

Viime viikon perjantaina vietettiin Vaatevallankumouksen päivää (Fashion Revolution).

Päivän vieton taustalla on 24.4.2013 Bangladeshissa tapahtunut kahdeksankerroksisen Plaza Rana -tehdasrakennuksen romahdus, jossa kuoli yli 1 000 ihmistä ja loukkaantui yli 2 000.

Plaza Ranassa valmistettiin vaatteita useille kansainvälisille vaatemerkeille, niinpä monen suomalaisenkin yllä on siellä työskennelleiden ompelijoiden tekemiä vaatteita. Onnettomuus tuli kirjaimellisesti iholle.

Tehdasrakennuksen romahdus herätti muun muassa kansainvälisen kuluttajaliikkeen, ja sitä myötä meidät ihan tavalliset vaatekauppojen asiakkaat: kuka oikeasti haluaa ostaa vaatteita, joita joku joutuu tekemään henkensä kaupalla?

Vaatevallankumouksen Suomeen tuonut Heidi Korva iloitsi suomalaisten tarttumisesta toimeen, sillä täällä järjestettiin tänä vuonna tapahtumia ja tempauksia maailmanennätysvauhtia Helsingistä Muonioon asti. Tehtävää riittää silti edelleen meille jokaiselle.

Toinen hankala asia on vaatteen elinkaaren toisessa päässä. Käyttökelpoisen vaatteen voi kierrättää, mutta mitä tehdään niille tekstiileille, jotka eivät enää kelpaa päälle pantaviksi? Kysymys on entistä polttavampi, sillä vuoden 2016 alusta kaatopaikoille ei enää tekstiilijätettä viedä.

Vaikka on ongelma on jätehuollon vastuulla, moni kuluttaja kaipaa hyvää tekstiilikierrätyssysteemiä, jossa olisi otettu huomioon myös lumput, nuo käytöstä poistetut vaatteet ja tekstiilit.

Suomen ympäristökeskus (SYKE) esittääkin, että tekstiilien erilliskeräystä kaksinkertaistettaisiin siten, että keräys ulotettaisiin myös rikkinäisiin tekstiileihin. Sitä odotellessa itse kukin voi tuumia, miten voisi osaltaan keventää maailman ongelmaksi pursuavaa tekstiilikuormaa.

Kirjoittaja on Essen toimittaja
merja.raty@kotimaa.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.