Kolumni: Joskus suorat sanat eivät riitä
Ihmisen on pystyttävä aidosti vaikuttamaan maailmaan, jossa hän elää.
Oikeus ilmaista ja osoittaa mieltä on hieno, maailman mittakaavassa harvinainen juttu. Jopa vallanpitäjien kritiikki on sallittua, mutta jos haluaa saada sanomansa kuuluviin aina päättäjien korviin asti, pitää huutaa kovaa, eikä siihen yksittäinen pieni ääni riitä. Niinpä erilaiset ryhmät osoittavat mieltä, yhä useammin ja useammin – se kielinee jotain alati kasvavasta tyytymättömyydestä tapaan, jolla johdetaan sekä laumaa että maata, jossa tämä vaeltaa.
Välillä päättäjät – ne pienemmät, kansan äänestämät, sillä ne todelliset eivät koskaan poistu norsunluutorneistaan – laskeutuvat mieltä osoittavien kansalaisten sekaan. He hymyilevät ja kiittelevät auliisti: ”Mielipiteenne on meille tärkeä, mutta tilanne on, mikä on. Teidän pitää ymmärtää, vaikka tietämättömiä olettekin. Arkielämän on jatkuttava kaavan mukaan. Olkaa huoleti, me teemme parhaamme.”
Ja päättäjät päättävät omin päin.
Mikään ei muutu.
Pyörä pyörii yhä rikkinäisempänä tiellä, joka on pelkkiä nauloja ja lasinsirpaleita.
Mieltä osoittamalla saadaan kipeille asioille välillistä näkyvyyttä, muttei konkreettisia ratkaisuja. Alhaalta päin tulevia vaatimuksia julistetaan epärealistisiksi, ratkaisuehdotuksia naiiveiksi. Rahvaan mielipide ei olekaan niin tärkeä kuin uskoteltiin. Päättäjät ylenkatsovat sekä kansan tahtoa että sen pahantahtoisuutta. Valtaa pitävien mykkää seinää vasten säädyllisten ihmisten sääntöjenmukaiset yritykset vaikuttaa maailmaan, jossa elävät, kuihtuvat avuttomuudeksi. Aggressiivinen vihamielisyys rehottaa.
Tämän lehden ilmestyessä on suurmielenosoitus hallituksen leikkauksia vastaan jo menneisyyttä. Lukijat tietävät jo, osallistuiko siihen kymmentätuhatta odotettua enempää, lamauttiko kulkue kaupungin arjen. Mutta riittävätkö vapaat sanat ja viidentoista minuutin liikenneseisaus muutokseen? Kun mielipiteen esiin tuominen ei vaikuta tulokseen lainkaan, taitaa olla aika siirtyä tekoihin ja pysäyttää muukin kuin Helsingin liikenne, pidemmäksi aikaa kuin vartiksi keskellä laiskaa lauantaita.
Kirjoittaja on kirjailija.
alexandra.salmela@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: