Kolumni: Kenkien teologiaa
Ei ole kauaa siitä, kun kaikilla suomalaislapsilla ei ollut kenkiä. Kouluunkin jouduttiin kulkemaan avojaloin, joskus jopa lumessa. Tai sitten kenkiä käytettiin vuorotellen.
Imelda Marcosilla, Filippiinien yksinvaltiaan puolisolla oli 3000 kenkäparia, mutta Petri Järveläinen, teologian ja filosofian dosentti, kulki opiskeluaikanaan lenkkitossuissa, jotka pysyivät koossa ilmastointiteipillä.
Tarvitsemme kenkien teologiaa.
Kengät ovat osa sitä jokapäiväistä leipää, jota Isä meidän -rukouksessa pyydämme. Jumalan hyviin lahjoihin kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti ja niin edelleen. Kengät ovat samaa sarjaa kuin kelpo aviopuoliso ja hyvät naapurit.
Jokaisella on oikeus kenkiin. Kengät suojelevat ja lämmittävät. Pää kylmänä, mutta jalat lämpiminä. Hyvä perusasenne.
Kengät ovat ilon, juhlan ja vapauden merkki. Kun tuhlaajapoika palasi takaisin, isä oli niin riemuissaan, että käski pukea pojalle parhaat vaatteet ja panna kengät jalkaan. Kun enkeli vapautti Pietarin vankeudesta, hän kehotti: ”Vyötä vaatteesi ja pane kengät jalkaasi.”
Mekin panemme paremmat kengät jalkaan, kun lähdemme ilottelemaan.
Kengät kertovat Jumalan antamasta tehtävästä. Apostoli neuvoo: ”Sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia.” Kengät jalassa menoksi, mieli rauhan asialla.
Kengät tulee myös riisua jalasta. Inhimillisesti kyse on siisteydestä. Talon paikkoja ei pidä sotkea kuraisilla kengillä.
Jumalan kielenkäytössä kenkien riisuminen merkitsee pyhälle alueelle tulemista. Jumala varoitti Moosesta: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Muslimit ottavat moskeijaan mennessään kengät pois jalasta.
Miksi kengät riisutaan? Siksi, että kengät ovat myös tallaajan ja valtiaan merkki. Jumalaa on lähestyttävä nöyrästi, paljain jaloin tai kuin sukkasillaan.
Jumala antaa kengät, mutta neuvoo myös ottamaan ne jalasta.
Kirjoittaja on piispa.
Jaa tämä artikkeli: