Kolumni: Kieli ja kielen käyttö
Keskiviikkona 9.4. liputetaan suomen kielen kunniaksi. Päivä on myös suomen kirjakielen luojan, Turun piispan Mikael Agricolan, muistopäivä. Agricolahan muun muassa kirjoitti Abc-kirjan ja suomensi Uuden testamentin, joka julkaistiin vuonna 1548. Omankielinen kirjallisuus alkoi tehdä suomelle tilaa niin sanottujen sivistyskielten joukkoon.
Oma kieli on merkittävä, sillä se piirtää meille ääriviivat ja tekee siten meidät näkyviksi. Vaikka osaisimme vieraita kieliä, saa oman kielen kuuleminen vieraalla maalla aikaan saman lämpimän ailahduksen kuin oman maan lipun näkeminen. Äidinkieli on mukana kulkeva isänmaa. Ei ollut sattumaa, että Suomen liityttyä EU:n jäseneksi 1990-luvulla kirjallisuudessamme nousi kotoista puheenpartta korostanut murrebuumi.
Äidinkieli on ajattelun ja sydämen kieli. Se ilmaisumuoto, jossa on tunne ja väri, lämpö ja läheisyys. Tämän huomaa yrittäessään muotoilla syvimpiä ja herkimpiä tuntojaan vieraalla kielellä. Myöhemmin opitulla kielellä on vaikeaa ellei mahdotonta päästä samaan ilmaisun tarkkuuteen kuin lapsuudesta tutulla.
Kielitieteilijät Edward Sapir ja Benjamin Whorf sanoivat, että ihminen hahmottaa maailmaa hallitsemansa kielen verran. Väitettä kiitetty ja siitä on kiistelty, mutta ideaa sietää pohtia. Asia, käsite tai esine, jonka osaamme nimetä, on meille enemmän olemassa kuin sellainen, jonka nimeä emme tiedä. Nimeämisellä on merkitystä. Jos esimerkiksi vapaus sanana puuttuu kielestä, miten vapauden voi ymmärtää, miten sitä kenellekään vaatia?
Se, joka on sinut oman kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa kanssa, osaa arvostaa toisen kieltä, uskontoa ja kulttuuria. Terve omanarvontunto on hyvä perusta myös kansainväliselle yhteistyölle.
Mutta tärkeämpää kuin itse kieli on lopulta se, miten kieltä käytetään. ”Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä”, sanotaan Sananlaskujen kirjan 12. luvussa.
Miten puhua totta, mutta olla loukkaamatta tarpeettomasti? Miten pitää kiinni näkemyksestään, mutta antaa tilaa toisin ajattelevan perusteluille? Tämä rajanveto on jokaisen kielenkäyttäjän tehtävä itse. Sen opettelemiseen meneekin kokonainen elämä.
Kirjoittaja on Kirkko ja Kaupunki -lehden toimituspäällikkö.
palvi.ahoinpelto@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli: