Kolumni: Kirkko ja anteeksi mikä kaupunki
Yhtenäiskulttuuri ei vallitse missään. Paitsi ehkä vaikeuksissa kohdata muukalainen.
Joidenkin mielestä Suomi on kahtiajakautunut.
Mutta jos Hakkaraisen mielestä ei pidä rahoittaa ”beduiiniukkoja” ja Helsingin kirkkopäättäjien mielestä naispappeuden vastustajia, niin onko tuo nyt niin erilaista?
Aika paljon avarakatseisuudestakin on sitä mitä äidinäitini eli Mumin kotiapulainen edusti Rauhankadulla 30-luvulla. Mumin mainitessa jotakin Egyptistä, kiljaisi kotiapulainen silmät pullollaan: Voi vieläks rouva uskoo tommottiin epykteihin!
Vähänkö hirvittää tällaista vanhaa Aatamia tuollainen.
Väikähtää jopa mieleen ooppera Viimeiset Kiusaukset: ”Mitä auttaa kilvoitus, kun tällainen on loppu?”
Niin Helsingissä kuin sen ulkopuolellakin elää erilaisia ihmisiä, ryhmittymiä ja asenteita. Yhtenäiskulttuuri ei vallitse missään. Paitsi ehkä vaikeuksissa kohdata muukalainen.
Kristinusko levisi aikoinaan kaupungeissa, mutta maalaisyhteisön kielikuvilla. Sekä maaseutu että kaupunki myös hylkivät sitä: Nasaretista ei tullut mitään hyvää ja Jerusalemin anti oli mestata sekin vähä.
Kirkon ja kaupungin suhde oli niin ja näin.
Esimerkiksi Ilmestyskirja lienee kirjoitettu varoitukseksi kristityille, jotka ovat omaksumassa Rooman kaupungin elämänmuodon.
Jälkivaikutuksiltaan mittavin kristillinen näkemys on Augustinuksen esittämä. Kirjassaan Jumalan valtakunnasta hän luonnostelee itsensäymmärtämisen mallia kulttuuritsunamin raivotessa. Visigootit ovat panneet mäsäksi ikuisen kaupungin, Rooman.
Augustinuksen mukaan on perusteetonta kiinnittyä mihinkään yhteiskunnalliseen järjestykseen ja sen ulkoisiin puitteisiin. Ihmisen kohtalo on olla viator eli kulkija.
Paratiisista karkotettu on matkalla sen korvikkeeksi rakentamastaan Baabelista elämän muuttuvien olosuhteiden läpi taivaalliseen Jerusalemiin.
Kun kaipaat takaisin menetettyyn onneesi, voit löytää sen vain entistä parempana edestäsi.
Augustinus oli edistyksen raskassarjalainen: menetetyn Paratiisin ja Taivaallisen Jerusalemin suhde on paluu tulevaisuuteen.
Kuplat puhkeavat, kun ketullakin on kolonsa, mutta ihmisen toivo ylittää kylän ja kaupungin ja osuu ajallisen oikeassaolemisen tuolle puolen.
Kirjoittaja on Portaanpään opiston rehtori, dosentti ja harrastajaviulisti.
petri.jarvelainen@portaanpaa.fi
Jaa tämä artikkeli: