Kolumni: Kirkko pois rahamoodista
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen arvosteli vuodenvaihteen Hesarissa kirkon johtajien kannanottoja talouskysymyksiin otsikolla Sammakko, joka karkasi saarnastuolista.
Rahan kanssa puljaava kirkko sohii hänen mukaansa ohi yleistäessään rikkaat ahneiksi. Tiedetoimittaja Jani Kaaro kaivoi jatkoksi esiin tutkimuksia, joiden perusteella rahalle altistetut rikkaat ovat ahneempia verrattuna pienituloisiin.
Pienituloiset tarvitsevat yhteiskunnallista puolustajaa. Se on kirkon tehtävä. Kun jämäkästi pidetään köyhien puolta, tullaan samalla helposti syyllistäneeksi omaisuuden itselleen keränneitä. Jos rikkaille suunnatut sanat toistuvasti syyllistävät, ei ole ihme, jos hyvätuloisen selkä kääntyy ja sanoma ei tavoita.
Aineellisen hyvinvoinnin taakse saattaa kätkeytyä tyhjyyttään kumiseva sielu. Voiko tuohon tyhjyyteen löytää sisältöä paikasta, jossa ensin lasketaan pennit ja sitten heristellään sormea? Hengellinen kokemus syntyy lopulta muusta kuin rahasta.
Taloudellinen asema ja yhteiskunnallinen status voivat muodostua kahleiksi, jos Jumalan edessä arvioidaan kunkin taloudellista tilaa. Jumalan edessä ei ole raharikkaita eikä pienituloisia, vaan ihmisiä. Raamatun opetukset rikkaudesta ja köyhyydestä ohjaavat omastaan jakamiseen, ja samalla ne ovat vertauskuvia hengellisestä rikkaudesta sekä köyhyydestä. Uskon tuoma rakkaus synnyttää sydämen vaurautta.
Köyhien kirkosta puhuminen saa silloin tällöin romantisoituja piirteitä. Pelot ja huolet alkavat muistuttaa fantasioita. Jos keskitytään rahaan, ydinsanoma katoaa. Jos keskitytään hengelliseen köyhyyteen, tullaan rikkaiksi. Jos sanoilla käännytetään hyvätuloisia pois, ajetaan hyvätuloisia yhä anteliaammin rahamoodiin, jossa toisten etu jää oman edun jalkoihin.
Uuden vuoden alussa voitaisiin luvata, että unohdetaan syyllistäminen ja aloitetaan kutsuminen. Kirkko on kaikkien.
Kirjoittaja on espoolainen äiti ja pappi.
merianna.hintsala@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: