Kolumni: Kirkon viisauden pohja on Raamattu

Kolumni: Kirkon viisauden pohja on Raamattu

Jos kirkko tulkitsee Raamattua julkisen mielipiteen eikä teologisten perusteiden pohjalta, kirkko lakkaa olemasta uskovaisille Raamatun tulkinnan auktoriteetti.

Yksilöllinen uskovaisuus on lisääntynyt, ja monien on nykyään vaikeaa hyväksyä uskonkappaleita, jotka ovat ristiriidassa heidän oman ajattelunsa kanssa. Kristinuskon ja kirkon sisällä tämä näkyy erityisesti erilaisina painotuksina Raamatun merkityksestä.

Konservatiivit korostavat, ettei kirkon opetuksella ole mitään pohjaa ilman Raamattua. Liberaalit puolestaan katsovat, että Raamatusta johdetut ohjeet ovat nekin vain valikoivaa tulkintaa, jota jokainen ihminen tekee ja jota voidaan melko vapaasti muutella.

 

On tietysti totta, että Raamatun lukeminen on tulkintaa, mutta niin on kaikki lukeminen. Kirkon opissahan on alusta saakka tehty tulkintaa muun muassa siitä, mitkä Raamatun osat ovat pysyvästi ja yleisesti päteviä opetuksia (kuten Kymmenen käskyä tai Kristuksen opetukset) ja mitkä ennen kaikkea juutalaiseen perinteeseen kuuluvia uskonnollis-rituaalisia sääntöjä.
 

Monille on vaikeaa hyväksyä uskonkappaleita, jotka ovat ristiriidassa heidän ajattelunsa kanssa."
 

Tulkinnallisuuden myöntäminen ei tee Raamatun opeista vanhentuneita, mutta tulkinta vaatii aikaa ja laajaa tietämystä. Juuri Raamatun tulkinnassa ja siitä johdetun opin määrittelyssä kirkon on tarkoitus olla auktoriteetti. Missään muissa, Raamatusta irrallisissa moraalisissa tai yhteiskunnallisissa ohjeissa kirkko ei ole auktoriteetti, vaan ainoastaan mielipidejärjestö muiden joukossa.

 

Raamatun tulkinta voi maallistuneista tuntua vähäiseltä tehtävältä, mutta uskovaisille se on aika lailla tärkein tehtävä, mitä ylipäänsä on olemassa. Tehtävää ei anneta ilman suurta luottamusta. Jos kirkko tulkitsee Raamattua esimerkiksi julkisen mielipiteen eikä teologisten perusteiden pohjalta, luottamus rikkoutuu ja kirkko lakkaa olemasta uskovaisille auktoriteetti Raamatun tulkinnassa.

Ajan henki on ollut aina, muoteja on tullut ja mennyt. Kristinusko on kestänyt läpi vuosituhansien, koska sen opille ja sanomalle luotiin aikanaan kestävä pohja: Raamattu. Jos kestävästä pohjasta luovutaan, on vaihtoehto… niin, kestämätön.

Kirjoittaja on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
sampo.terho@eduskunta.fi

Jaa tämä artikkeli: