Kolumni: Kohtaaminen on suomalaiselle kiusallista
Teologinen tiedekunta kouli kiinnostumaan enemmän kuolleista kielistä kuin elävistä ihmisistä.
Aamuvuoron bussi on puolillaan. Matkustajat istuvat penkkipareissa niin, että toinen istuin on tyhjä. Suomalaisen etiketin vastaisesti istun jonkun viereen. Minuun katsetta nostamatta hän liikahtaa etäämmälle ja hautautuu älypuhelimeensa. Sieltä saa sellaista sosiaalisuutta, jossa ei tarvitse olla liian likellä.
Tunnen papin, joka on vähän ihmiskammoinen. Hän osaa teeskennellä seurallista, mutta sisimmässään hän pelkää sosiaalisia tilanteita. Hänelle viikon haastavin työtehtävä on istua kastejuhlien kahvipöydässä. Helpoin tehtävä on jumalanpalvelus. Siinä ei tarvitse juurikaan kohdata ihmisiä, voi vain vetää läpi tutun kaavan.
Eräässä tilaisuudessa oli paikalla monta pappia ja kanttoria keskustelemassa messusta. Rauhantervehdystä, eli sitä osaa messusta, jossa pitää kääntyä penkeiltään kohti vieressä istuvaa ja toivottaa hänelle Herran rauhaa, pidettiin teennäisenä. Paheksuttavana pidettiin sosiaalisen toiminnan harrastamista eli juoruilua kirkkosalissa ennen messua, puhumattakaan rippikoululaisten kuiskuttelusta messun aikana.
Muistan, kuinka teologinen tiedekunta kouli minua kiinnostumaan enemmän kuolleista kielistä kuin elävistä ihmisistä. Sibelius-Akatemian opintotarjonnasta minulla ei ole kokemusta, mutta arvelen, että kanttorin opinnoissa musiikkitaiteeseen keskitytään enemmän kuin ihmistaitoihin.
Jumalanpalveluksessa ei tarvitse kohdata ihmisiä, voi vain vetää läpi tutun kaavan.
Vuosikausia luterilainen kirkko profiloitui auttamisen kirkkona. Seurakuntalaiset ottivat autettavan tai asiakkaan roolin. Nyt kirkollisten strategia-asiakirjojen sivuilla toistuu usein verbi "kohdata". Me olemme neljän miljoonan yhteisö toisiamme kohdaten. Olemme vuorotellen auttajia ja autettavia. Seurakuntalaiset ovat aktiivisia toimijoita siinä missä papit ja kanttorit.
Aamulinjalla 731 mietin, että ehkä kohtaamisen messu on tälle vakavahkolle kansalle vielä liian kiusallinen. Armoa sekin, että messussa yhteys Jumalaan riittää, ei tarvitse leikkiä liian sosiaalista. Kirkkokahvien aikaan voi sitten vaihtaa muutaman ajatuksen säästä jo ennestään tuttujen ihmisten kanssa.
Kirjoittaja on pappi ja toimittaja.
Jaa tämä artikkeli: