Kolumni: Kun äiti lakkasi olemasta äiti
Kaikki alkoi siitä, että hän alkoi kertoa elämästään. Äiti karisti roolimallit harteiltaan ja tytär seurasi perässä.
Kaikki tapahtui yllättäen ja äkkiarvaamatta. Äitini kävi ostamassa pihaan kesäkukkia, jotta voisi istuttaa ne seuraavana päivänä, mutta tuo kesäkuinen päivä muutti kaiken: hän kuoli paikallisessa sairaalassa.
Olimme kaikki järkyttyneitä ja ymmällä. Kuinka ilmielävä voi yhtäkkiä olla poissa? Hän tosin oli valmistanut meitä lapsiaan jo pitkään elinpäiviensä ehtymiseen. Äiti oli jo iäkäs ja valmis seuraamaan perässä puolisoaan ja edesmenneitä sukulaisiaan.
Niin alkoi piirtyä esiin ihminen."
Kun kerroin äidin kuolemasta ystävälleni, hänen surunvalittelunsa sisälsi toteamuksen: ”Nyt sinä sitten olet orpo!” Se liikutti ja nauratti samaan aikaan, sillä enhän minä oikeasti mikään orpolapsi ole, ajattelin, vaan aikuinen ihminen. Viimeisinä vuosina olin äidille enemmän ystävä kuin lapsi.
Kaikki alkoi siitä, että äiti alkoi kertoa elämästään. Hän kävi läpi tarinaansa eikä enää puhunut kuin äiti tyttärelleen, vaan kuin nainen naiselle.
Niin alkoi piirtyä esiin ihminen, jota en tiennyt olevankaan. Hän kertoi lapsuudestaan, hän kävi läpi nuoruuttaan, hän muisteli läheisiä ihmisiä ja pohti elämänsä tärkeitä käännekohtia: kuinka tuli toimineeksi kuten toimi ja mitä siitä seurasi.
Esiin tuli jotain aivan uutta ja muuta kuin äitirooli, jota hän oli kantanut niin pitkään kuin sitä tarvittiin. Hän halusi vanhoilla päivillään karistaa roolimallit harteiltaan ja olla se, mikä on, ihminen.
Olen kiitollinen siitä, että äitini avautui ja alkoi puhua kuin ystävä ystävälle. Tiedän, että sain suuren lahjan ja toivon, että osaan itsekin toimia samoin vastaisuudessa.
Pyhäinpäivän iltana käyn sytyttämässä kynttilän isän ja äidin muistolle.
Jaa tämä artikkeli: