Kolumni: Lapin kummisetäni Sota-Roope oli toista maata kuin kaupunkilaisaikuiset
Tänä kesänä opin, mitä on rakka ja leipäressu.
"Somateria mollissima!", sadattelee seitsemänkymppinen Inarin-Elli aamupalapöydässä ja hihittää. Se on haahkan latinankielinen nimi, selittää tämä kirjoituskurssin vakiokävijä minulle. Sillä lailla minä aina kiroan!
Haen lisää rieskaa. Olen neljättä kertaa Lapin kirjallisuusviikolla runokurssin opettajana.
Olen etelän varis, mutta heikkona Lappiin. Tunnen, että minulla on jotakin tekemistä Lapin kanssa. Olihan kummisetäni Sota-Roope Savukosken Martin kylästä.
Sota-Roope kuoli kun olin viisivuotias, mutta muistan hänen kaksi lahjaansa.
Sain häneltä tulitikkuaskin, jonka kyljessä oli kolmiulotteinen kuva. Kielletty esine, stidit! Kummisetä oli toista maata kuin kaikesta varoittelevat kaupunkilaisaikuiset. Tulentekovälineet olivat pohjoisen miehelle tärkeät, ne hän halusi antaa minullekin.
Hiuspinnejä säilytän pienessä Aku Ankka -hopeamukissa, johon on kaiverrettu nimeni. Sota-Roope oli saapunut vaivautuneena ristiäisiini ja ojentanut kouraansa. Tossa ois Roopen potti.
Opetusviikko Sodankylässä on joka kerta hengästyttävä sukellus tuntemattomaan. Naurua, itkua, yllätyksiä, hämmennystä. Yöttömän yön valoa.
Kun pääkaupunkilainen siirtyy kahdeksansataa kilometriä pohjoiseen, hän saa tuta olevansa etelän edustaja. Yhtenä vuonna oppilaani opettivat minulle juurta jaksain eri-ikäisten porojen nimet. Vasa, vuonelo, vaadin. Kerran tunnustin, että olin luullut jänkää (suo, räme) joksikin palleroporonjäkäläiseksi maastoksi. Näin syvän järkytyksen lappilaisten katseissa. Ja te Helsingissä päätätte meidän asioista!
Tänä kesänä opin, mitä on rakka (tunturien ja vaarojen kivikkoa) ja leipäressu (kuivia leipäpaloja pannulla, maitoa sekaan).
Yhtenä iltana ajoimme opetuspäivän jälkeen kollegoiden kanssa Sodankylästä Savukoskelle. Kummisedän koti oli jossain täällä.
Junantuoma oli Sota-Roopekin alun perin. Mutta Lappi asettui häneen hyvin.
Aarteenani on kirje, jossa hän pohtii, tuleeko kummityttö tekemään vallankumouksen, kun hän ei ehtinyt.
Kirjoittaja on kirjailija ja runoilija
riina.katajavuori@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: