Kolumni: Lottokuponki kuolla Suomessa
Järjestelin taannoin yli 80-vuotiaana leskeksi jääneen asioita. Hautajaisjärjestelyitä seuranneiden järjestelyiden myötä tein joidenkin viikkojen mittaisen visiitin niin sanottuun suomalaiseen yhteiskuntaan.
Alikersantti Lehto lausuu siihen tapaan, että kuolemaa pahempaa ne eivät voi tarjota ja sen kanssa aina pärjää. Niin pärjääkin. Kuolema on shokki ja suru. Mutta siihen liittyy ikuisen valon aavistus. Näkymätön on vierellä silmänräpäyksen päässä.
Ja liittyy siihen sekin, että Kristuksen tähden kuolemalle voi antaa pitkät. Mutta kuolemaa pahempaakin on: säädös- ja viranomaishorna.
Kuolemaa seuraa loppumaton eri tahojen byrokratia, yhden myönnetyn etuuden ja sen perusteella poistetun etuuden, puhelinvastaajien, toimimattomien nettipalveluiden, laskujen, määräysten, vaatimusten, Aki Kaurismäen elokuvien virkailijoiden, kylmien juoksutusten ja lomakkeiden pyörittämisten maailma.
Siellä hädänalaisen paljaita jalkoja pikkupirut pistelevät. Tulos on se, että yli 80-vuotiaat lesket ovat köyhyysrajan, joka on reilu 1 000 euroa kuussa, alla. Paremmin menisi, jos heidät tuomittaisiin liian pitkään elämisestä. Vankilassa heillä olisi leppoisampaa ja toimivampaa kuin palvelutuotannon Moolokin kidassa.
Vastaavista simputuksista olen saanut runsaasti viestejä. On kuulemma jopa erityisiä mielenterveyspalveluita viranomaisten kanssa selviämiseksi esimerkiksi kuolemantapauksissa.
Luterilaisen perinteen piirissä on esitetty, että ihminen ei ole kovin paha, mutta ei kovin hyväkään. Siksi yhteiskunta järjestäköön pakolla hyväntekemisen.
Epäilen tätä näkemystä. Jos ei yksittäinen henkilö kovin paljon, niin eivät myöskään verot ja viranomaiset näytä mielellään tuottavan hyvää. Luterilaista lähimmäisenrakkautta olisi suosittaa perustuloa. Tuhat euroa jokaiselle käteen vauvasta vaariin. Se on reilut 10 prosenttia valtion budjetista, noin 5,6 miljardia euroa.
Jos yhteiskunta ei auta, miksi ei ajaa sen ”auttamispalveluita” alas ja ottaa verovaroin kustannettu oma apu käyttöön? Eihän se merkitse kuin tulonsiirtoa viranomaisbyrokratialta ihmiselle, tasapuolisesti jokaiselle.
Kirjoittaja on Portaanpään rehtori, dosentti ja harrastajaviulisti.
petri.jarvelainen@portaanpaa.fi
Jaa tämä artikkeli: