null Kolumni: Luottamus ja itseluottamus

Puheenvuorot

Kolumni: Luottamus ja itseluottamus

Myönteinen kannustus saa ihmeitä aikaan ja rohkaisee ihmistä luottamaan omiin kykyihinsä.

Minua ei ole siunattu upealla lauluäänellä. Mutta olen silti opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa. Pääsykokeena kurssille minulla toimi se, että lauloin Ukko Nooan puhelimeen.

Jännittävä kokemus se oli, mutta laulukokeen jälkeen minut toivotettiin kurssille tervetulleeksi. Olin osoittanut tarvittavaa laulutaidottomuutta.

Toimin nimittäin koekaniinina ryhmässä, jossa yritettiin opettaa laulutaidottomia laulamaan. Joku voisi sanoa, että olimme ennemmin objektina kuin subjektina noilla Sibelius-Akatemian tunneilla. Meistä tehtiin ihan väitöskirjatutkimus. Mutta tulokset olivat erittäin rohkaisevia. Väitöskirjassa todetaan, että laulutaidottomuus ei ole yksilön pysyvä ominaisuus, vaan laulutaitoa voi kehittää lähtötasosta riippumatta myös aikuisiällä.

Emme olleet ainoastaan tutkimuskohteita, vaan saimme kurssilta paljon. Kurssista on kulunut aikaa noin viisitoista vuotta, mutta tuo kokemus on minulle elämässäni edelleen erittäin tärkeä.

Meitä oli ryhmässä kymmenen aikuista, joita oli pienestä pitäen lytätty laulutaitojemme takia: ”Parempi kun et laula”, sanottiin meille koulussa. ”Anna muiden hoitaa nuo lauluhommat”, oli useampaa meistä kehotettu. Mutta kurssin aikana meitä rohkaistiin pääsemään pois siitä muotista, johon meidät oli pienestä pitäen asetettu.

Jos kyseessä olisi ollut psykologian eikä musiikin väitöskirjan, niin tutkimuksen lopputulemana olisi voinut olla, että ihmisiin satsattu luottamus saa aikaan itseluottamusta.

"Tarvitsemme positiivista kannustamista – emme lannistamista."

Positiivinen viesti, yhdessä tekeminen ja kannustus sekä kehittivät meitä laulajina, kasvattivat itseluottamusta ja lisäksi toivat hyvän mielen.

Tässä on tämän päivän evankeliumi. Ihmismieli tarvitsee tukea, ei alas painamista.

Tarvitsemme positiivista kannustamista, emme lannistamista. Iloitsemme toinen toistemme tuesta, emme murskaavasta kritiikistä. Ei minusta oopperalaulajaa tullut, mutta rohkaistuin nauttimaan entistä enemmän musiikista – ja luottamaan itseeni ja kykyihini. Eikös se ole hienoa.

Kirjoittaja on tapiolalainen perheenisä ja Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkoston päällikkö.

aaro@kontiohautomo.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.