Kolumni: Matkaillessa vastarannan ruoho on aina vehreämpää
Matkasin nopeasti etteivät epäkohdat ehtisi porautua aivoihin. Se särkisi illuusion, jossa maisema on kaunis, yhteiskunta toimiva ja yksilöt mukavia.
Istuimme ystävän kanssa Tonavan rannalla, siitä on aikaa, joki juoksi smaragdinvihreänä, kaskaat lauloivat, ilma väreili. Se oli täydellistä, melkein, sillä maa oli täynnä myyränkoloja ja kovaksi kuivunut heinä pisteli takapuolta, taatusti aivan toisin kuin vastarannalla, joka oli kuin impressionistinen maalaus.
Muistelin, kuinka siellä kerran uitiin, helmikuussa. Vastarannan ruoho on aina vehreämpää, ystäväni nauroi. Olimme itsekin toisillemme vastakkaisia rantoja, saavuttamattomuuden kaipuun kohteita.
Matkasin vastarannalta vastarannalle, tarpeeksi nopeasti etteivät epäkohdat ehtisi porautua aivoihin. Se särkisi illuusion, jossa maisema on kaunis, yhteiskunta toimiva ja yksilöt mukavia. Sellaista se matkailun kanssa useimmiten on, rusinoiden napsiminen pullasta, tahallaan tai tahtomatta.
Kuitenkin, lapsi heräsi keskellä yötä, painajaiseen. Päivällä hän laski kaupungilla 43 4matic Mersua ja luki sitten lehdestä, kuinka paljon sellainen kaara maksaa. Häntä alkoi ahdistaa, että täkäläisiltä loppuu raha kesken, jos ne ostelevat niin kalliita autoja: hän näki kaduilla ihmisiä, joilla ei ollut autoja eikä edes koteja ollenkaan. Toisaalta, puistojen kodittomat vaikuttivat iloisilta, hän sanoi, niillä oli kavereita, olutta ja koiria. Silti se ei ole reilua, hän pohdiskeli. Lapsi pystyi näkemään sekä metsän että puun, hän havainnoi, että keisarilla on hienot vaatteet ja alastomaksi on joutunut joku muu.
Vastaranta vaikuttaa aina vehmaammalta, mutta vehreyden alla voi piillä vaikka mitä ikävää. Puutteita ja paiseita huomaa vasta veneestä noustua, silmien totuttua sokaisevaan hohtoon. Silloin matkaaja kääntyy takaisin päin kohti horisontilla siintävää, joskus niin ikävää kotirantaa ja kas, kun se on muuttunut ideaaliksi: ruma muistellaan kauniina ja paha hyvänä, sietämätöntä on mielestä pyyhitty kokonaan. Etäisyys silottaa arpia, ne katoavat kaukaisuuteen sekä tilassa että ajassa. Seuraavaa askelta ottaessa pitää pitää mielessä, kuinka epäluotettavia aistit ja muisti ovat.
Kirjoittaja on kirjailija.
alexandra.salmela@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: