Kolumni: Miksi luen klassikoita
Kirjoja lukemalla huomaa, kuinka monet ongelmat ovat ihmisten edessä aina.
Pyhäinpäivä on aika ottaa yhteyttä kuolleisiin. Kirjojen lukeminen on siihen paras tuntemani keino.
Näyttelijä Will Smith kannusti lukemiseen väittämällä, että uusia ongelmia ei ole: meillä ei ole sellaisia ongelmia, joita joku ei olisi jo kohdannut ja kirjoittanut kirjassa.
Moni ajattelee, että omat haasteemme ovat niin ainutlaatuisia, että menneistä ei ole niihin hyötyä. Mutta kirjoja lukemalla päinvastoin huomaa, kuinka monet ongelmat ovat ihmisten edessä aina.
Klassikoista oppii ikuisuuden näkökulmaa."
Kirjojen kautta oppii näkemään oman elämänsä uudesta kulmasta, stereonäkönä. Se mahdollistaa tunnistamaan, mikä on omaleimaista juuri meidän ajallemme ja mikä taas ajatonta ihmisyyttä.
Ymmärrys siitä, mikä on uutta, vaatii ymmärrystä vanhasta, samoin kuin ei voi ymmärtää yhtäkään uskontoa ymmärtämättä vähän muitakin tai yhtä kulttuuria ymmärtämättä, mikä juuri siitä tekee omaleimaisen. Klassikoista oppii tätä laajempaa kontekstia, ikuisuuden näkökulmaa.
Waltarin Sinuhe totesi tämän sanomalla, että ihminen ei muutu, vaikka hänen vaatteensa muuttuvat. Ilman stereonäköä luulemme, että ihminen on hänen vaatteensa. Alaston ihminen niiden alla näyttää kuitenkin aina aika samalta.
Taiteen luomisessa tarvitaan siinäkin stereonäköä, ellei suoranaista karsastusta: taiteilijan toinen silmä on ajassa, toinen ajattomassa. Vaikka olen sijoittanut omat kirjani nykyaikaan, olen niiden pohjaksi aina lukenut klassikoita.
Kun kirjoitin tuoretta romaaniani Perkele, opettelin ymmärtämään sen kuvaamaa hedonistista nykymaailmaa lukemalla myös klassikoita. Olen mielestäni oppinut nykyajasta enemmän Pascalilta, Burkelta, Dostojevskilta ja Orwellilta kuin sanomalehdistä.
Vanhan ja uuden yhdistäminen: siinä ehdotukseni taiteen kaavaksi. Pelkkää vanhaa toistamalla voi saada aikaan hyvän Back to sixties -tribuuttibändin. Parhaan uuden luomiseen tarvitaan tradition ymmärtämistä ja siihen kytkeytymistä, jättiläisten olkapäille nousemista.
Täysin tyhjästä luominen taas johtaa helposti siihen, että keksitään pyörää uudestaan, tai sitten ei keksitä edes pyörää, vaan jonkinlainen muodoton venkula, jolla eteneminen nopeasti hylätään piinallisena nitkuttamisena.
On hylätty jo ennen.
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.
konstigblog@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: