Kolumni: Minun kotini on mielentila
Lattian, katon ja seinien sijaan kotini on henki, joka lävistää aamuni ja iltani.
Kääräisen kahvikupin sanomalehtipaperiin, kopautan mullan rippeet ruukusta roskakoriin. Olo on mietteliäs – toisaalta haikea, toisaalta intoa ja odotusta täynnä. Neljän vuoden suhde tärkeään kumppaniin on päättymässä.
Kotini. Uskollinen kanssakulkijani. Sen seinät ovat nähneet arkeni ja iloni. Sen korvat ovat kuulleet suruni. Sen ikkunoista kurkistavaa vehreää seinämää katsellessani on mieleni löytänyt rauhan. Oven avatessani olen tullut kotiin.
Olen viimeaikoina miettinyt, mitä kodissani jään kaipaamaan. Tai pikemminkin sitä, mikä oikeastaan tekee kodin. Onko koti ne puitteet, jonne arkeni sijoittuu vai jotain muuta? Ehkä minun kotini onkin mielentila.
Lattian, katon ja seinien sijaan kotini on henki, joka lävistää aamuni ja iltani. Se on minun näköiseni, jokaisen muuton (ja muutoksen) myötä muotoaan uudelleen hakenut. Sen ikkunoiden taakse on kasvanut maisema, joka minua miellyttää.
Tällaisena se myös kulkee mukanani, asettuu seuraavaan osoitteeseen, elää ja kehittyy.
Mitä siis edes jään kaipaamaan? Toki jään lämmöllä muistelemaan kaunista pientä ja valoisaa asuntoani, elämiseni puitteita. Ne ovat välttämättömiä asumisen edellytyksiä, mutta kuitenkin toissijaisia onnellisuuden ja kotini määrittelijöitä.
Enemmän kuin somaa keittiötä tai isoja ikkunoita jään miettimään sitä elämänvaihetta, jolloin opin katsomaan noista ikkunoista ulos elämään.
Liian usein eläminen itsessään katoaa materiaalin ja muun näkyvän täytteen alle. Tällöin luopuminen voi olla tuskaista, toisaalta siksi myös terapeuttista.
Kun elämän näkee fyysisten asioiden alla olevana, voi suuristakin luopumisen hetkistä löytää muutakin kuin surua. Ehkä silloin voikin iloita siitä, mitä oikeastaan säilyy – sydämessä.
Minun kotini löytyy seuraavasta aikanaan kirjoittamastani ajatelmasta:
Kun heräsin,
kurkisti kultainen oksa ikkunasta,
raotti vihreää verhoa.
Lauloi aamun oodia,
leikki valona lempeänä – silmäillen seiniä,
suudellen samettisohvaa.
Tämän vien mukanani uuteen osoitteeseen, vain asunto jää taakse.
Heitän haasteen eteenpäin: Missä ja millainen on sinun kotisi?
Kirjoittaja on espoolainen kasvatustieteilijä.
kaisa.lehtonen@etelansyli.fi
Jaa tämä artikkeli: