Kolumni: Nokkimajärjestys setvitään kiusaamalla
Koulut alkavat jälleen: Voisiko kiusaamista kitkeä kiusaamisen häpäisemisellä?
Koulukiusaamisesta puhutaan paljon, ehkä liikaakin, mutta tarjoan tässä siihen vielä yhden, sanotaanko evolutiivis-kristillisen näkökulman.
Pieni lapsi näkee maailman nollasummapelinä. Nollasumma tarkoittaa: mikä yhdelle annetaan, on aina toiselta pois. Jos herneenpalkoja on kymmenen, kaksi lasta ei voi kumpikin syödä kymmentä.
Isommilla lapsilla keskeinen nollasummapeli on statusasema, arvostus nokkimajärjestyksessä. Vain yksi voi olla pinon ylin ja vain yksi joutuu pahnan pohjimmaiseksi. Lapsilla on taipumusta ratkoa arvojärjestystään rumastikin. Toisia alistetaan haukkumalla ulkonäköä tai puhelinta, heitä kiusataan verbaalisesti tai fyysisesti.
Kiusaaminen on eläimellisen nokkimajärjestyksen setvimistä ja omasta paremmasta asemasta "nauttimista", sen pönkittämistä. Nähdäkseni kiusaamista esiintyy, jos ja kun kiusaamalla voi voittaa statusta: toiset alistuvat kiusaajalle ja usein kunnioittavat tätä, pelonsekaisesti tai ei. Lyöty on itseä alempana.
Lapset eivät luonnostaan ymmärrä kunnioittaa toisen posken kääntämistä. Kiusaajalle sellainen on heikkoutta, ja heikkoudesta kiusaaja elää. Alistettujen pelko vahvistaa häntä ja oikeuttaa hänen tekonsa. Kiusaajaa kohtaan pitää olla vahva, koska hän ei arvosta muuta. Kiusaaja on luonnostaan eläin, joka noudattaa viidakon lakia, ei armollinen ihminen. Kasvatus on sitä, että eläimistä koulitaan armollisia ihmisiä.
"Vain yksi voi olla pinon ylin ja vain yksi joutuu pahnan pohjimmaiseksi."
Mikä toimisi? Ehkäpä kiusaamisen häpäiseminen. Jos kiusaamalla ei tienaa asemaa, vaan sillä menettää toisten seuran, kiusaaminen laskee statusta. Tämä vaatisi rohkeita lapsia, jotka sanovat "me ei haluta leikkiä sun kanssa, jos sä oot ilkeä".
Epäilenpä myös sen auttavan, että lasta kasvattaa pois nollasumma-ajattelusta. Lapsi näkee nollasummapeleinä myös asioita, jotka eivät ole sitä. Lapsi voi tulla mustasukkaiseksi ja vihaiseksi, jos vanhemmat osoittavat rakkautta toista sisarusta kohtaan – se on, muka, minulta pois. Jos lasta opettaa, että rakkaus ja arvostus toista kohtaan ei ole häneltä pois, vaan itsessään jotain, mitä tulee kunnioittaa, ehkäpä hän myös oppii armollisemman maailmankuvan?
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija
konstigblog@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: