Kolumni: Nuoret leijonat
Lätkämestaruutta ei olisi saavutettu karsimalla jäähalleja ja irtisanomalla valmentajia.
Nuorena olin tyhmä ja naiivi. Kuvittelin, että kaikki aina järjestyy, ja uskalsin akateemisena pätkätyöläisenä perustaa perheen ja hankkia lapsia 1990-luvun lama-aikana, vaikka lehdistä saattoi lähes päivittäin lukea uusista kiristyksistä ja kuristuksista. Jos olisin pysähtynyt miettimään mahdollisuuksiani, olisin varmaankin jähmettynyt paikalleni uskaltamatta ajatellakaan mitään niin isoa kuin perheen perustamista.
Suomen ikäjakautumasta ja sen mukana tulevasta työvoimapulasta puhutaan nykyään paljon. Lääkkeeksi tarjotaan milloin ulkomailta tulevaa halpatyövoimaa, milloin eläkeiän korottamista. Koulutusta ja terveydenhoitoa heikennetään ja työelämän pelisääntöjä muutetaan työntekijän kannalta huonompaan suuntaan, vaikka samaan aikaan yritysten ennakoidaan jakavan tänä vuonna ennätysmäärän osinkoja. Eikä näistä voitoista tunnu pisaroivan köyhille mitään.
Mitäpä jos tehtäisiin toisin päin? Luodaan Suomeen ympäristö, jossa nuoret aikuiset uskovat, että asiat kyllä järjestyvät, työtä löytyy ja lapsilla on hyvä elämä odottamassa. Luodaan toivon ilmapiiri, jossa ihmiset uskaltavat rakentaa tulevaisuuttaan.
Tällaisen ilmapiirin rakentaminen ei kuitenkaan onnistu pelkillä sanoilla vaan siihen vaaditaan tekoja: hyvinvointivaltion vahvistamista, lapsiperheiden aseman tukemista ja nuorten työllisyyden aitoa parantamista, ei palkka-alella vaan ihan oikeilla työpaikoilla, joissa maksetaan ihan oikeaa palkkaa. Harjoittelupalkalla ei perhettä perusteta.
Suomen alle kaksikymmentävuotiaitten jääkiekkojoukkue voitti viime viikolla maailmanmestaruuden. Joukkueessa on nuoria miehiä, jotka ovat uskaltaneet heittäytyä jääkiekon pariin luottaen siihen, että alalla on Suomessa tulevaisuutta. Voittoa ei ole pedattu karsimalla jäähalleja, irtisanomalla valmentajia ja heikentämällä seuratoimintaa.
Miksi yhteiskuntaa sitten rakennetaan juuri tällaisilla kurjistamistoimenpiteillä? Sitä minä en ymmärrä. Kaipa minä olen edelleenkin vähän tyhmä ja naiivi.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori.
Jaa tämä artikkeli: