null Kolumni: Onnellisuudesta

Kolumni: Onnellisuudesta

Vietän nykyään hitaita päiviä retriitissäni.

Siinä idyllissä vaanii vaara vieraantua todellisesta maailmasta. Melkein yllätyin, kun bussissa luin kanssamatkustajan olan yli: Suomessa asuu kolmen kerroksen väkeä. Täällä meillä ei ole kerroksia, kaikki asumme maan tasolla.

Jotkut väittävät yhä, että tässä maassa ei ole yhteiskuntaluokkia. Moni uskoo vanhaan legendaan koko kansan hyvinvoinnista. Tosin, joissain maissa taruillaan yksisarvisista, jotka kirmaavat pitkin sateenkaaria.

Antiikin Kreikassa, jonka kulttuuriperillisinä me itseämme pidämme, elämän tarkoituksena oli elää se hyvin, onnellisena. Kenenkään onnellisuus ei kuitenkaan kukoistanut tyhjiössä: ihminen on sosiaalinen olento. Yhteisön tehtävänä oli antaa jokaiselle jäsenelleen mahdollisuus toteuttaa itseään ja näin saavuttaa hyvä elämä. Yhden ihmisen yltiöonnellisuudella ei voitu kuitata sadan muun kurjaa oloa.

Tietty, silloisen käsityksen mukaan ihminen oli sama kuin vapaa mies. Nyt meillä on ainakin nimellisesti tasa-arvo, mutta onnellisuus ei jostain kumman syystä suostu jakautumaan tasapuolisesti. Itse asiassa onnellisuus tuntuu unohtuneen tyystin kaavioihin ja numeroihin keskittyneestä maailmastamme.

Emme enää kysy, mikä on elämän tarkoitus. Elämä vain on – oravanpyörä, johon meidät heitetään täyttämään vääristyneitä vaatimuksia, saavuttamaan absurdeja päämääriä ja maksimoimaan abstrakteja voittoja, kunnes lopulta tipahdamme ulos kuoliaiksi uupuneina.

Lyhytnäköisyydessämme emme näe, että vasikka, jota palvomme, on vain hilseilevää katinkultaa. Sen sijaan, että kaataisimme sen, mietimme huolestuneina, mistä raapia varoja saadaksemme sen korjattua. Pärjääjät tunkevat hippuja taskuihin, niistä saa myöhemmin hyvän hinnan torilla.

Onnellisuus on niin paljon enemmän kuin materia. Ihminen kaipaa kauneutta, hyvettä, kuuluvaa ääntä. Ihminen kaipaa toista ihmistä, jonka hän voisi tehdä onnelliseksi. Mitä enemmän onnellisia ihmisiä, sitä onnistuneempi yhteiskunta. Ja päinvastoin.

Kirjoittaja on kirjailija.
sasasalmela@gmail.com

Jaa tämä artikkeli: