Kolumni: Onni on todellista kilpailukykyä
Elinvoimaista julkista sektoria pidetään syöpään verrattavana oliona. Se pitää leikata voidaksemme olla kilpailukykyisiä kilpailussa, jota ei oikeasti ole olemassa.
Olin kokousmatkalla etelänaapurissamme Virossa muutama viikko sitten.
Vierailimme myös Tallinnan Suomen suurlähetystössä. Vierailun yhteydessä lähetystön ministeri kertoi meille ajankohtaisia kuulumisia Viron ja Suomen suhteista ja Viron sisäpoliittisesta tilanteesta. Alustuksen motivoimana ryhmämme innostui keskustelemaan.
Keskustelussa nousi useasti esiin Viron niin kutsuttu ketteryys: Virossa yrittäminen on helpompaa! Virossa julkiset tietojärjestelmäprojektit onnistuvat! Virossa on pystytty ”hyppäämään yli” sellaisia kehitysvaiheita, joiden vuoksi me Suomessa olemme jähmeitä ja vanhanaikaisia.
Mitä nämä ”kehitysvaiheet”, jotka ovat tehneet meistä jähmeitä ja joiden uupuminen on virolaisen ketteryyden avain, sitten pitävät sisällään?
Käytännössä kai koko Suomen historian vuodesta 1918 Viron itsenäistymisvuoteen 1991. Tuossa ajassa Suomi on muuttunut sisällissodan repimästä perähikiästä vakaaksi ja tasa-arvoiseksi korkean koulutuksen, kattavan sosiaaliturvan sekä pienten tuloerojen perähikiäksi, jossa on hyvä elää. Se ei ole yhtään ketterää, mutta aika kivaa se minusta on.
Mietin, että tätä juuri on historiattomuus. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta järjestelmineen on osittain toki vanhanaikainen. Se johtuu siitä, että se on vanha. Tämä on määritelmällisesti hyvä asia, eikä se tietenkään tarkoita, etteikö meillä olisi varaa ottaa oppia esimerkiksi Virosta – etteikö kehittämisen varaa olisi.
Mutta miksi kehittäminen tuntuu olevan nykyisin synonyymi vähentämiselle, ohentamiselle ja tuhoamiselle?
Minusta on jotenkin absurdia, että yhteiskuntamme peruspilari eli laaja ja elinvoimainen julkinen sektori näyttäytyy keskusteluissa syöpään verrattavana laajenevana entiteettinä, joka pitää leikata, jotta olemme kilpailukykyisiä kilpailussa, jota ei oikeasti ole olemassa.
Ainoita valtioita vertailevia ”kilpailuindikaattoreita” tulisi olla kansalaisten onnellisuus, vapaus ja sivistys. Ne eivät ole helppoja asioita määrittää ja mitata. Samalla ne ovat ainoita sellaisia mittareita, joilla mielestäni todella on merkitystä.
Kirjoittaja on turkulainen väitöskirjatutkija ja vapaa kirjoittaja.
lotta.aarikka@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: