Kolumni: Paatuneet miehet

Kolumni: Paatuneet miehet

Olin hautajaisissa äskettäin. Edellisestä kerrasta oli kulunut ihmeen kauan, ja olin jo unohtanut miltä tuntuu astella arkun luokse.

Suhteeni edesmenneeseen oli melko etäinen, enkä osannut ennakoida sitä tunnevyöryä, jota tunsin siunaustilaisuudessa jäähyväisiä jättäessä.

Oli kuin ne muutamat askeleet kohti valkoista arkkua eivät olisi vain tavallisia askeleita eteenpäin, sillä niiden jälkeen en ollut enää sama kuin äsken kirkon penkillä. Astuin yhdellä harppauksella eri nahkoihin, eri tilanteeseen.

Rauhallisuuteni katosi ja sanat tukkiutuivat suuhun. En olisi saanut lausuttua runonpätkää, jota olin ensiksi harkinnut, hädin tuskin sain omistettua kukkani hänen muistolleen äänen murtumatta.

Kun palasin penkille, astuin taas omaksi itsekseni, mutta kokemus jäi mietityttämään. Olen ollut aina kallellani stoalaiseen filosofiaan. Stoalaisuus on oppi siitä, että ei anna tunteidensa määrätä vaan pysyy mielenliikkeidensä herrana.

Ajatus tuntui suurelta ja jalolta, jonkinlaiselta kehittymiseltä korkeampaan ihmisyyteen, vähemmän eläimeksi. Mutta tämä on hirveän helppo käsittää väärin.

Meistä ei nimittäin tule suurempia ihmisiä sillä, että pystymme olemaan tuntematta. Usein juuri tunteet tekevät meistä enemmän ihmisiä. En tarkoita, että meidän pitäisi antautua kaikille tunteillemme sellaisena kuin ne tulevat ja jäädä niiden vangiksi. Tarkoitan, että ihminen kuolevaisuuden ymmärtävänä olentona on ainutlaatuisessa tilanteessa.

Liikuttuminen suurten asioiden kuten kuoleman edessä on ainutlaatuisen inhimillistä. Se tekee meistä enemmän ihmisiä, ja näin se voi tehdä meistä parempia ihmisiä, siis parempia ihmisolentona olemisessa.
Kokemukseni arkun äärellä oli mitä syvimmin inhimillinen.

Nuorena miehenä otin tehtäväksi paaduttaa itseäni. Niin moni nuorimies tekee; tietty kovuus kuuluu siihen ikävaiheeseen.

Nykyään kavahdan paatuneita miehiä (sillä miehiä he lähinnä ovat), joilla ei tunnu olevan minkäänlaista kykyä liikuttua kuolemasta. En osaa luottaa heihin. Heidän karskiudessaan on jotain epämiellyttävän eläimellistä.

Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.
konstigblog@gmail.com

Jaa tämä artikkeli: