Kolumni: Pelosta voi päästä
On meistä kiinni millaisen Euroopan perjantai 13. päivä jättää jälkeensä.
Perjantai 13. päivä muistetaan Euroopassa vielä pitkään. Terroristit osoittivat, että he voivat kylvää pelon siemenen iskemällä keneen tahansa ja missä tahansa.
Terroristien tavoitteena on saada muutaman ihmisen pahuus näyttämään maailmanlopulta.
Samanaikaisesti tuhannet ihmiset pakenevat kohti Eurooppaa. He ovat eläneet jo pitkään terroriuhan alla.
Viime vuonna terrorismi tappoi maailmassa lähes 33 000 ihmistä; suurimpia kärsijöitä ovat olleet irakilaiset, afganistanilaiset ja nigerialaiset. Eurooppaan tulevat pakolaiset pelkäävät aivan samaa kuin me: ääriliikkeiden terroria.
Vaikka terrorismin uhrien määrä on Euroopassa ollut tähän vuoteen saakka pieni, pelkomme on aito ja inhimillinen. Sodan kauheudet ovat tulleet lähelle meitä. Ei auta vakuuttelu siitä, että todennäköisyys joutua terrori-iskun kohteeksi Suomessa on murto-osan puolikas siitä, mikä todennäköisyys on joutua liikenneonnettomuuteen tai saada sairaskohtaus kotona.
Pelko yhdistää maahanmuuttokriittistä perheenisää ja pitkän matkan kulkenutta pakolaisäitiä. Pelko on katsomista taaksepäin.
Kohdatessamme pelon olemme tienhaarassa, jossa meidän on valittava, vastaammeko pelkoomme väkivallalla, vihalla ja eristämisellä vai etsimmekö yhteistyötä ja ennaltaehkäiseviä ratkaisumalleja.
Pelko ja terrorisminvastainen sota eivät ole tuottaneet tulosta. Yhdysvallat on käyttänyt Irakissa tuhansia miljardeja dollareita luoden ainoastaan sekasortoa. Meidän on valittava toinen tie.
Pelosta pääseminen onnistuu, jos samaistumme pakolaisäidin pelkoon. Pelkoon, josta huolimatta hän matkustaa tuhansien kilometrien päähän kotoaan tietämättä, mihin tie johtaa ja mikä täällä odottaa. Jos otamme sen ratkaisevan askeleen ja jaamme pelkomme toistemme kanssa, emme anna peloillemme valtaa. Silloin olemme tasavertaisia.
Tämän askeleen ottaminen tarkoittaa käytännön tekoja. Emme käännä katsettamme pois, kun suomalainen heittää polttopullolla sodan keskeltä tullutta. Emmekä käännä selkäämme, kun suomalainen esittelee aseitaan vastaanottokeskuksen edessä.
On meistä kiinni millaisen Euroopan perjantai 13. päivä jättää jälkeensä.
Kirjoittaja on tapiolalainen perheenisä ja Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkoston päällikkö
aaro@kontiohautomo.fi
Jaa tämä artikkeli: