Kolumni: Politiikan grynderit tekevät rumaa jälkeä
Sieltä, missä ihmisten onni on momentti budjetti-excelissä, ei ole jatkossakaan luvassa muuta kuin kipeitä päätöksiä ja ruma maisema.
Olen miettinyt tätä kaiken muun poliittisen keskustelun alistavaa talouden diskurssia ja tullut siihen tulokseen, että politiikassa on lopulta vain kaksi ihmistyyppiä: arkkitehdit ja grynderit.
Meillä on nyt grynderihallitus. Se rakentaa yhteiskuntaa kiinteistökeinottelijan kiinnostuksella. Yhteiskunta on kulutushyödyke – on siis oikeastaan ihan sama, millainen se on, kunhan sen tuottaminen on halpaa, se menee valmiina kaupaksi ja kauppa tuottaa maksimaalisesti voittoa.
Yhteiskuntaa ei voi johtaa yhtä suoraviivaisesti kuin yritystä."
Minä arvostan arkkitehtuuria. Arvostan uusia ratkaisuja ja tästä ajasta kumpuavaa valtiosuunnittelua. On katsottava kokonaisuutta, miten uusi istuu maisemaan. Tavoite on kuitenkin kunnianhimoinen ideaali: kaunis ja funktionaalinen yhteiskunta, joka on oikeudenmukainen.
Luovuus ei ole linjakasta. Yhteiskuntaa ei voi johtaa yhtä suoraviivaisesti kuin yritystä, koska ne eivät ole sama asia.
Yhteiskunnassa oleellista on ihmisten onni ja että voimme elää sovussa toistemme kanssa. Yhteiskuntamme gryndereillä ei ole tällaisia konsensuksen tavoittelun ja oikeudenmukaisuuden velvoitteita. Mistä tahansa voi lopulta säästää, koska millään muulla kuin kustannuksilla ei ole viimekädessä merkitystä.
Suurin osa rakennetusta ympäristöstä on näiden kahden näkökulman epäpyhässä liitossa pystytetty. Arkkitehtien suunnitelmat harvemmin toteutuvat alkuperäisen vision mukaisina – aina jokin yksityiskohta karsiutuu prosessissa kustannussyistä.
Visio kuitenkin takaa, että yhteiskunnallinen kaupunkimaisema on monipuolisempaa, kiinnostavampaa sekä esteettisempää. Ja mikä tärkeintä: suunnittelu lähtee oleellisesta, ideaalin yhteiskunnan tavoittelusta.
Henkisenä arkkitehtinä varaan itselleni oikeuden suunnitella ja kommentoida yhteiskuntaa muista lähtökohdista kuin taloudellisista. Osan ihmisistä silmissä se tekee minusta ja kaltaisistani epärealistisen haihattelijan. Satunnaisten vatipäiden kanssa väitteleminen ja arvovaltatappiot ovat kuitenkin mielestäni pienempi paha kuin olla tekemättä mitään.
Sieltä, missä ihmisten onni on momentti budjetti-excelissä, ei ole jatkossakaan luvassa muuta kuin kipeitä päätöksiä ja ruma maisema.
Kirjoittaja on turkulainen väitöskirjatutkija ja vapaa kirjoittaja.
lotta.aarikka@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: