Kolumni: Rakkautta ensi silmäyksellä
Kun vastasyntynyt lapsemme avasi silmänsä, ne olivat kauneimmat koskaan näkemäni silmät. Tuntui kuin näkisin niiden kautta koko ihmiskunnan.
Muistan sen kuin eilisen päivän. Sain katsoa omaa lastani ensimmäistä kertaa silmiin.
Tämä ei tapahtunut saman tien hänen syntyessään. Synnytyksessä nimittäin tapahtui jotain yllättävää ja sen sijaan, että olisimme voineet nauttia ensimmäisistä hetkistä kolmen hengen perheenä, lapsi kiidätettiinkin teho-osastolle. Hän oli jäänyt ilman happea liian pitkään synnytyksessä ja lääkärillä oli suuri pelko, että tästä jäisi pysyviä vaurioita vastasyntyneelle.
Onneksemme elämme kehittyneessä Suomessa, jossa apu oli lähellä. Olimme Naistenklinikalla, parhaassa mahdollisessa paikassa, ja asiaan reagoitiin nopeasti. Lastenklinikan teho-osastolla lapsen ruumiinlämpötila laskettiin keinotekoisesti usealla asteella, jotta aivojen toiminta hidastuisi ja synnytyksessä mahdollisesti syntyneet vahingot korjautuisivat itsestään. Tämä auttoi.
On se ihmisruumis vain taipuvainen pienenä tällaiseenkin.
Mutta hänen silmiään en ensimmäiseen neljään päivään nähnyt. Ne olivat turvonneet umpeen. Katsoin noita kiinni olevia silmiä herkeämättä ja toivoin, että ne aukeaisivat. Ja aukesivathan ne. Ne olivat kauneimmat silmät, mitä olin koskaan nähnyt. Tuntui kuin niiden kautta näkisi koko ihmiskunnan.
Silmiin katsominen on Jumalan meille antama lahja. Se tekee meidät riippuvaiseksi toisesta ihmisestä. Katsomalla toisen ihmisen silmiin näemme koko ihmiskunnan. Tämän tietää jokainen, joka on katsonut vastasyntynyttä, omaa puolisoaan tai kuolevaa omaistaan silmiin.
Mutta silmiin katsominen tekee meidät riippuvaisiksi toisista myös silloin, kun katsomme vihamieheksi luulemaamme tai meille tuntematonta silmiin. Se koskettaa totuutta.
Pahan puhuminen toisesta, epäluulojen ja väärien tietojen levittäminen sekä jopa valehteleminen on paljon helpompaa, jos ei tarvitse kohdata toista ihmistä silmästä silmään; silloin kun ei tarvitse edes yrittää ymmärtää toista. Monet pahoista sanoista jäisivät sanomatta, jos puhuisimme vain sellaista, jonka voimme sanoa toista ihmistä silmiin katsoen.
Silmiin katsominen on lahja. Pidetään siitä kiinni.
Kirjoittaja on tapiolalainen perheenisä ja Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkoston päällikkö.
aaro@kontiohautomo.fi
Jaa tämä artikkeli: