Kolumni: Ramadan-paastoni
Elin yhden Ramadan-päivän kuten muslimit: Ei ruokaa eikä juomaa auringonnousun ja -laskun välillä. Näin se sujui.
Herään aamulla valmiina päivän haasteeseen. Olen pohtinut, miten muslimit Suomessa selviävät Ramadanin aikana. Päivä on pitkä ja aurinko horisontin alapuolella vain muutamia tunteja päivässä. Siksi minulla on tänään paastopäivä: ei ruokaa eikä juomaa auringonnousun ja -laskun välillä. Hampaat on sallittua pestä – kunhan ei niele pesuvettä.
Aamupäivä menee kokouksissa. Yhdentoista aikaan kollega avaa kivennäisvesipullon. Kuuntelen veden lorinaa lasissa. Toinen syö kourallisen pähkinöitä. Kuvittelen kuuloaistini jo tarkentuneen.
Iltapäivällä sen huomaa. Veden puute kuivaa kurkkua. Väsymys iskee ja keskittyminen herpaantuu. Vaikka päivä näyttää menevän nopeasti, niin alkuillasta kollegat huomauttavat, etteivät ole nähneet minua ennen näin kärsimättömänä.
Tähän aikaan vuodesta, 30 päivän ajan, muslimit ympäri maailman paastoavat.
Aivan kuten kristillisessä perinteessä, paastossa ei ole ensisijaisesti kysymys oman ruumiin rääkkäämisestä. Kyse on rukoilemisesta, köyhien muistamisesta ja oman uskon harjoittamisesta. Muslimit paastoavat, sillä se muistuttaa heitä heidän velvollisuuksistaan köyhiä ja avuntarpeessa olevia kohtaan.
Illalla tapaamme kaveriporukalla ystäväni luona. Hän on valmistanut päivittäisen paaston päättävän iftar-aterian. Paasto keskeytetään syömällä taateli. Tämä kuuluu traditioon. Muslimiystäväni rukoilevat: ”paastoamme Jumalalle ja keskeytämme paastomme Jumalalle”. Itse rukoilen ruokarukouksen. Loppuilta menee kuten iftar-aterian kuuluukin. Hyvässä seurassa.
Kun meillä ”modernissa” kirkossa puhutaan karkkipaastosta tai television katselun vähentämisestä ennen pääsiäistä, muslimien paasto tuntuu erilaiselta. Paaston merkitys hengellisen elämän vahvistamisessa ja lähimmäisen auttamisessa kuitenkin yhdistää.
Olin yllättynyt, kuinka onnistuin olemaan syömättä ja juomatta käytännössä kokonaisen vuorokauden. Iftarin jälkeen vatsa kylläisenä ja kiitollisena ystävistä käyn nukkumaan. Muistan iltarukouksessani köyhiä, kärsiviä ja yksinäisiä.
Kirjoittaja on tapiolalainen perheenisä ja Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkoston päällikkö.aaro@kontiohautomo.fi
Jaa tämä artikkeli: