Kolumni: Ruuhkavuosien rallikuski ritirinnan ajan kanssa

Kolumni: Ruuhkavuosien rallikuski ritirinnan ajan kanssa

”Äiti, ollaanko me myöhässä?” kysyy tyttäreni ensimmäiseksi herättyään.

Huokaisen, sillä ymmärrän onnistuneeni opettamaan jälkikasvulleni ainakin sen, että elämä kulkee kellon perässä. En ole siitä järin ylpeä. Ajan nakuttava rytmi sanelee päivän kulkua. Jos rytmistä myöhästyy, seuraa turhautumista, kärsimättömyyttä ja hoputtamista, eikä kenelläkään ole kivaa.

Ajan kulumisen ja tyytyväisyyden suhde on jonkinlainen nykyihmisen mitta. Kiire tuo tyytymättömyyttä, ja luppoaika tyytyväisyyttä. Tehokkaasta tuottavuusyhteiskunnasta halutaan ulos tekemään omia juttuja, joissa on mahdollisuus sanella oma rytmi ja ajankulun sisältö.

Siksi minäkin olen juuri valinnut virkavapaan tutkimuksen tekoon, jotta saisin sanella oman ajankäyttöni. Pidemmällä katsomisella joutilas luppoaika ilman kunnollisia päämääriä kuitenkin turhauttaa myös, ja kiireinen mutta mielekäs itse valittu elämäntilanne tuo syvää tyydytystä.

Ihminen on kulttuurinsa tuote. Tehokkuuden kulttuurissa, jossa elämme, tärkeä taito on osata seisoa omilla jaloillaan, sopivasti varjella omaa tilaa ja aikaa ja sopivasti myöntyä ajan kulkuun. Se ei ole helppoa ja vaatii harjoitusta. Mahdollista se kuitenkin on, sillä kaikkialla kello ei sanele elämää. Anthony de Mello kirjoittaa oppilaan ja opettajan keskustelusta: Oppilas kysyi opettajalta, miksi hänen kotimaassaan kaikki näyttävät niin tyytyväisiltä?

Oppilaan kotimaassa ihmiset näyttävät niin huolestuneilta. Opettaja vastasi, että täällä ihmiset eivät katso kelloa.

Ei kuitenkaan tarvitse lähteä maapallon toiselle puolelle löytääkseen tyytyväisyyden. Lapsi on ajankuluunsa tyytyväinen, sillä hän ei mieti sitä. Kohti aikuisuutta ja keski-ikää mentäessä tyytyväisyys vähenee.

hminen on tutkimusten mukaan onnettomimmillaan 47 vuoden ikäisenä. Vanhetessaan ihmisen tyytyväisyys taas lisääntyy. Ehkä silloin alkaa vasta oppia omia rajojaan ja mahdollisuuksiaan elämän virrassa.

Ruuhkavuosia elävät taistelevat alati myöhästymistä vastaan, eli sovittavat omaa ajankuluaan muiden vastaavaan. Omasta elämästään ihminen ei kuitenkaan koskaan ole myöhässä.

Kirjoittaja on espoolainen äiti ja pappi.

merianna.hintsala@gmail.com

Jaa tämä artikkeli: