Kolumni: Säveltäminen ja rukous ovat sukulaisia
Lyhyt montaasi kuluneesta työviikostani: olen tiistai-iltana Jyväskylässä Mikko Kuustosen ja Jukka Perkon kanssa kohtaamassa omaishoitajia; spontaania musisointia ja valtavan lämpöistä yhteyttä.
Keskiviikkoaamuna sekoilen vuoheksi pukeutuneena Maukka ja Väykkä -lastenohjelman kuvauksissa, illaksi painun Le Bonkiin soittamaan hikistä fänkkiä. Torstaina säestämme parhaiden ystävieni kanssa Marko Ahtisaarta, kun hän laulaa Bocellia. Perjantaina istun palaverit Sami Hedbergin ja Paula Koivuniemen kanssa tulevista projekteista ja sen jälkeen otamme yhteiskuvia Maria Ylipään kanssa.
Olen noin kolmen Suomen onnekkaimman miehen joukossa.
Nimien pudottelusta harhailen ajattelemaan uskon ja musiikin yhteyttä. Toimintani vastaisi ahmattimaista ekumeniaa uskonnon areenoilla. Minulle ei ole muuta vaihtoehtoa, olen liian rakastunut niin moneen musiikilliseen yhteisöön ja tapaan tehdä ja kuulla musiikkia.
Musiikin ydin on aina sama, musiikki itse. Se on absoluuttinen, tavoite jota kohti vaihtelevalla menestyksellä pyritään. Sen kehykset, kulttuuritekijät vaihtelevat.
Samoin on uskonnon ja uskon kanssa. Kaiken keskellä on absoluuttinen, totuus.
Kaikenkarvainen kärhämöinti molempien aiheiden parissa liittyy kehyksiin, ihmisen tekemiin. On musiikin kannalta sama, soitetaanko 500 vuotta vanhaa taideteosta vai ukin sahaa, jos pyrkimys on ytimeen ja musiikki kuulostaa hyvältä.
Kukaan ihminen ei ole itse musiikkia suurempi. Jälleen kristinuskoon verraten: on aivan yhtä yhdentekevää, missä kulmassa öylätti pannaan suuhun, jos Kristus on läsnä ja kaiken keskellä.
Olen myös sitä mieltä, että sekä musiikin että Jumalan äänet ovat hiljaiset. Niitä on todella kuunneltava. Säveltäminen ja rukous ovat toistensa sukulaisia, molemmat ovat syvimmillään – paradoksaalisesti – kuuntelemista.
Muusikon arki ei tietenkään aina ole absoluuttisen valossa kylpyä, sen enempää kuin hengellisen työn tekijän normipäiväkään on. Molempien on toimittava elävässä maailmassa, mutta molempien pyhä velvollisuus on myös muistaa palvella alansa absoluuttista ydintä; totuutta, jonka perimmäinen luonne on lahja.
Kirjoittaja on musiikintekijä ja muusikko.
marrzi@hotmail.com
Jaa tämä artikkeli: