Kolumni: Suomalais-unkarilais-skottilainen sukujuhla
Ilman Unkarin vuoden 1956 kansannousua emme viettäisi tätini 80-vuotispäiviä Budapestissa.
Serkkuni osoitti Budapestin parlamenttitaloa lapsilleni. "Ilman Unkarin kansannousua en olisi nyt tässä puhumassa teille."
Isänpuoleinen sukuni kokoontui kesäkuussa Budapestiin viettämään tätini 80-vuotispäivää. Miksi Unkariin?
Tätini lähti 1950-luvulla opiskelemaan Helsingistä Englantiin. Siellä hän kohtasi unkarilaisen lääketieteen opiskelijan, joka oli Neuvostoliiton tukahdutettua Unkarin kansannousun 1956 paennut maasta mukanaan vain tupakansytytin ja Endre Adyn runokirja.
Tätini ja hänen miehensä opiskelivat Iso-Britanniassa, valmistuivat, perustivat kodin Skotlantiin ja saivat kaksi lasta.
Minulla on siis kaksi skotlantilais-unkarilais-suomalaista serkkua. Millaista on olla toisen polven maahanmuuttaja? Usein se tuntui antavan serkuilleni oikeutuksen arvostaa, mutta myös arvostella jokaista kotimaataan. Lisäksi se tarjosi heille laajan näkemyksen eurooppalaisuuteen. Kielitaitoa, kulttuurista pelisilmää, ulkopuolisuuden tuntoja.
Suomalaisserkkuna sain pelkät plussat. Otin englannin haltuun varhain, kun Ridasjärven mummilan vinttikammarissa piti jakaa tyttöserkun kanssa salaisuudet. 14-vuotiaasta aloin kesäisin reissata yksin serkkujen luo Glasgow’hun. Tutustuin Ylämaan karjaan ja skottilaisiin prätkäjätkiin. Parikymppisestä alkaen aloin vierailla myös serkkujen pienessä Budapestin-asunnossa. Serkku kokkasi vihannesmuhennosta, lecsóa. Kävimme kylpylöissä. Ei tarvinnut katsoa karttaa, emme olleet turisteja.
Opiskelijana lähdin vuodeksi vaihtoon Edinburghin yliopistoon.
Skottiserkut vierailivat yhtä lailla Suomessa, saunoivat ja mökkeilivät kanssamme. Syötiin talkkunaa ja inhottiin marjastamista.
80-vuotispäivillä oli lämmin tunnelma. Orbánin aidat olivat tuolla jossain. Brexit-äänestys lähestyi. Emme puhuneet suvun kesken politiikkaa. Olisimme kuitenkin olleet eri mieltä kaikesta. Nostimme maljan päivänsankarille, me suomalaiset, unkarilaiset, skotlantilaiset, transilvanialaiset sukulaiset. Olimme yhtä perhettä koko sortinsakki.
Kirjoittaja on kirjailija ja runoilija.
riina.katajavuori@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: