Kolumni: Suomenski Pietarissa
Monella suomalaisella on sukujuuria itärajan toisella puolella. Oma isoäitini oli karjalainen ja kotoisin Kanneljärveltä. Mummu vieraili usein entisessä Neuvostoliitossa. Ortodoksisuus ja siihen liittyvät tavat olivat lähellä hänen sydäntään.
Lapsuuden muistoihin kuuluvat erilaiset puiset maatuskat ja kortti silloisesta Leningradista, nykyisestä Pietarista. Vaikka Venäjä on naapurimaamme ja Pietarin miljoonakaupunki lähellä, vasta tänä kesänä kävin siellä ensimmäistä kertaa lyhyellä vierailulla.
Venäläisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys oli silmiinpistävää. Monet turistikierrokset olivat ”suomenski”. Kaupungissa Suomen ja Venäjän yhteinen historia oli aistittavissa niin arkkitehtuurissa kuin ruokakulttuurissa. Kaiken kruunasi marsalkka Mannerheimin koti ratsutiloineen keskellä suurkaupunkia.
Venäjän kieltä taitamattomana taskussani oli paperi, jossa oli Pyhän Marian kirkon työntekijän nimi ja puhelinnumero. Hän oli ainoa tuttu kaupungissa, jos jotain sattuisi...
Myös matkaoppaamme mainosti Pyhän Marian kirkkoa ja oli työskennellyt siellä kanttorina. Oppaan kertomuksesta välittyi, että Pietarissa toimii elävä luterilainen seurakunta. Pyhän Marian kirkko on Inkerin evankelisluterilaisen kirkon pääkirkko, joka sijaitsee Bolshaja Konsjushennaja -kadulla. Sen juuret ulottuvat Pietarin perustamiseen. Pyhän Marian kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1805 ja uudelleen perusteellisen korjauksen jälkeen vuonna 2002. Tämän seurakunnan ystävyysseurakunta on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.
Suomen luterilaisessa kirkossa ystävyysseurakuntasopimuksia on yli kolmella sadalla seurakunnalla. Yhteistyössä olennaista on toistensa hyväksyminen erilaisina kirkkoina, jotka elävät varsin erilaisissa tilanteissa. Monesti meiltä unohtuu, miten kansainvälinen toimija oma evankelisluterilainen kirkkomme on.
Myös Helsingin seurakunnilla on yhteensä 20 ystävyysseurakuntaa, jotka sijaitsevat Inkerinmaalla Venäjällä, Virossa, Latviassa, Unkarissa ja Englannissa.
Nyky-yhteiskunnassa ystävyysseurakuntatoiminta edistää ja tukee toinen toisemme kunnioittamista.
Kirjoittaja on yhteiskunnallisen ja kirkollisen kentän rajapinnoista kiinnostunut teologian tohtori.
sanna.lehtinen@eduskunta.fi
Jaa tämä artikkeli: